»Erinomainen ihminen. Minä pyrin pääsemään hänen läheiseksi ystäväksensä ajan mittaan.»
»Etkö jo ole?»
»En, en siinä määrin», vastasi Stephen, ikäänkuin sellainen otaksuma olisi ollut liiallinen. »Näetkös, asia oli tällainen. Hän on kotoisin samoilta seuduilta kuin minäkin ja opetti minua; mutta minä en ole hänen läheinen tuttavansa. Olenpa iloinen, kun ehdin rikkaammaksi ja maineikkaammaksi ja hyväksi veikoksi hänen kanssaan.» Stephenin silmät säikkyivät.
Elfriden pehmeät huulet alkoivat nyrpistyä. »Sinä ajattelet alinomaa häntä ja pidät hänestä enemmän kuin minusta!»
»Enpä suinkaan, Elfride. Tunne on ihan toista maata. Mutta minä pidän hänestä, ja hän ansaitseekin enemmän kiintymystä kuin voin hänelle tarjota.»
»Sinä et ole nyt kiltti, vaan teet minut mahdollisimman mustasukkaiseksi!» huudahti Elfride itsepintaisesti. »Minä tiedän, ettet koskaan voi puhua jollekin kolmannelle henkilölle minusta niin lämpimästi kuin hänestä minulle.»
»Mutta ethän ymmärrä asiaa, Elfride», virkkoi Stephen kärsimättömin elein. »Kunhan häneen kerran tutustut. Hän on loistelias — ei, se ei ole oikea sana; hän on mietteliäs — mutta ei tuokaan hänen laatuansa ilmaise — hän on sellainen, että sinua varmaan viehättäisi keskustella hänen kanssaan. Hän on mitä haluttavin ystävä, ja siinä ei ole puoletkaan siitä, mitä voisin sanoa.»
»Minä en välitä siitä, kuinka hyvä hän on. Minä en halua oppia häntä tuntemaan, koska hän tulee meitä erottamaan. Sinä ajattelet häntä öin päivin, paljoa enemmän kuin ketään muuta; ja kun häntä ajattelet, niin minä olen suljettu pois mielestäsi.»
»Ei, rakas Elfie. Minä rakastan sinua hellästi.»
»Ja minä en voi sietää, että puhut minulle hänestä niin lämpimästi parhaillaan minua rakastaessasi. Stephen, otaksuhan, että me olisimme molemmat hukkumassa, tuo Knight ja minä, ja sinä voisit pelastaa ainoastaan toisen meistä —»