»Minä ajattelin, että olette ehkä muuttanut mieltä, kun suotta tuijotitte niin pitkään sille taholle.»
»Enpä suinkaan; kartano on minulle mielenkiintoinen.»
»Se kuuluu olevan mielenkiintoinen melkein kaikille.»
»Ei samassa suhteessa kuin minulle.»
»Vai niin!… Sen asukkaat eivät ole ollenkaan kummempia kuin me muut.»
»Kuinka niin?»
»Aidanpanijoita ja ojanluojia oikeastaan. Mutta kerran entisinä aikoina eräs heistä työssä ollessaan vaihtoi vaatteita kuningas Kaarle toisen kanssa pelastaen hänen henkensä. Kaarle kuningas tuli hänen luoksensa kuin tavallinen ihminen ainakin ja sanoi kohta: 'Kuulehan mies työmekkoinesi, minun nimeni on Kaarle toinen, voit sen uskoa. Lainaatko minulle vaatteesi?’ 'Mikäpä siitä estää', vastasi Luxellian, ja niin he vaihtoivat pukua paikalla. 'Kuulehan nyt’, virkkoi pois astellessaan kuningas Kaarle toinen kuin tavallinen ihminen ikään, 'jos minä joskus tulevaisuudessa saan kruunun, niin tule hoviin, koputa ovelle ja kysy arastelematta: Onko kuningas Kaarle toinen kotona? Sano nimesi, niin päästävät sinut sisään, ja sinusta tehdään lordi.’ Master Kaarlo menetteli varsin sievästi, eikö totta?»
»Epäilemättä, varsin sievästi.»
»No niin, kerrotaan sitten, että kuningas pääsi valtaistuimelle ja että Luxellian muutaman vuoden kuluttua lähti matkaan, koputti kuninkaan ovelle ja kysyi, oliko kuningas Kaarle toinen kotosalla. 'Ei ole’, vastattiin. 'Entä Kaarle kolmas?’ tiedusteli Luxellian. 'On kyllä’, virkkoi eräs veikko, joka seisoi siinä kuin tavallinen ihminen ikään, se vain erona, että hänellä oli kruunu päässä, 'minun nimeni on Kaarle kolmas.’ Sitten —»
»Luulenpa, että siinä täytyy piillä erehdyksen. En muista Englannin historian kertovan mitään Kaarle kolmannesta», virkkoi toinen leppoisasti nuhtelevaan sävyyn.