»Kyllä historia tosi on, vaikka sitä ei olekaan painettu; hän oli hieman eriskummallinen mies, kuten muistanette.»
»Olkoon menneeksi, jatkahan.»
»Sitten, miten olikaan, Luxellianista tehtiin lordi, ja kaikki kävi hyvin, kunnes hän joitakin aikoja myöhemmin joutui mitä kamalimpaan kahakkaan neljännen Kaarlen kanssa —»
»Minä en voi sietää Kaarle neljättä. Totisesti, se on liikaa.»
»Kuinka niin? Olihan Yrjö neljäs olemassa, eikö totta?»
»Epäilemättä.»
»Ja Kaarlet ovat yhtä tavallisia kuin Yrjöt. Oli miten oli, minä en kerro enää sanaakaan… Enpä ole merkillisempää maailmaa nähnyt, en totisesti. Kuinka sellaista voikaan sattua!»
Heidän niin jutellessaan hämärä oli tihentynyt pimeäksi, ja kartanon ääriviivat ja pinnat häipyivät vähitellen näkymättömiin. Ikkunoihin, jotka olivat aikaisemmin esiintyneet tummina täplinä vaaleammassa seinäpinnassa, ilmestyi valo, joka muutti ne hohteleviksi neliöiksi mustassa öisessä maisemassa, jonka synkkään yksivärisyyteen rakennuksen ääriviivat häipyivät.
Vähään aikaan ei lausuttu sanaakaan, noustiin kukkulalle, sitten toiselle, edellisen laelle sijaitsevalle. Senjälkeen seurasi peninkulma ylänköä, mistä käsin saattoi erottaa läheisellä rannikolla kaksi majakkaa, jotka loivat taivaanrannalle tyyntä, lempeätä loistettansa. Saavuttiin toiseen kosteikkoon; heidän edessänsä ja allansa lepäsi pieni ahdas laakso, johon päin ajomies käänsi hevoset tien muodostaessa äkkinäisen polvekkeen. Sitten laskeuduttiin jyrkkää rinnettä, joka peittyi puiden alle kuin kaniininkolo. Ajoneuvot laskeutuivat laskeutumistaan.
»Endelstow’n pappila on tällä puolen», virkkoi ohjaksia hoitava mies. »Täällä on Länsi-Endelstow; lordi Luxellianille kuuluu Itä-Endelstow, missä kirkko on. Kirkkoherra Swancourt on molempien kirkkoherra ja kulkee kuin syöksin edestakaisin. Onpa, on ihmeellinen tämä maailma. Siinä, missä rakennus nyt sijaitsee, oli luullakseni aikoinaan kivilouhos. Rakentaja raapi kaiken mullan pappilan ympärille ja istutti siten keräämäänsä maaperään pienen paratiisin kukkasia ja puita. Mullattomat pellot eivät ole sen koommin mihinkään kelvanneet.»