»Tässä! Mitä sillä tarkoitat?»
»Minä tarkoitan, että hän on tässä.»
»Missä tässä?»
»Meidän allamme. Hän on tässä haudassa. Hän on kuollut, ja me istumme hänen haudallansa.»
»Elfie», sanoi nuori mies nousten ja silmäillen hautaa, »kuinka omituiselta ja surulliselta tuo kuulostaakaan! Se kerrassaan masentaa minua tänä hetkenä.»
»Stephen, minä en tahtonut istuutua tähän; mutta sinä vaadit.»
»Etkö häntä milloinkaan rohkaissut?»
»En milloinkaan katseella, sanalla taikka merkillä», lausui Elfride juhlallisesti. »Hän kuoli hivutustautiin ja haudattiin sinä päivänä, jolloin ensi kerran saavuit luoksemme.»
»Lähdetään pois. Minä en mielelläni ole hänen läheisyydessään, vaikka et olisikaan häntä milloinkaan rakastanut. Hän oli ennen minua.»
»Ikävyydet saavat sinut kohtuuttomaksi», virkkoi Elfride puolittain nyreissään seuraten Stepheniä muutaman askelen päässä. »Minun olisi kenties pitänyt se sanoa, ennenkuin istuuduimme. Niin, lähdetään.»