IX.
Uhkaavien vaikeuksien painostamina Elfride ja Stephen palasivat kukkulalta käsikädessä. Ovella he pysähtyivät mietteissään, niinkuin lapset, jotka saapuvat kouluun liian myöhään.
Naiset tyytyvät kohtaloonsa helpommin kuin miehet. Elfride oli nyt sopeutunut siihen yllättävään ajatukseen, että hänen rakastajansa alkuvaiheet olivat murheelliset; Stephen sitävastoin ei ollut unohtanut sitä vähäistä ikävyyttä, että joku muu oli ihaillut Elfrideä ennen häntä.
»Mikä oli nuoren miehen nimi?» kysyi hän.
»Felix Jethway; lesken ainoa poika.»
»Minä muistan sen perheen.»
»Hän vihaa minua nyt. Hän sanoo, että minä olen surmannut hänen poikansa.»
Stephen painui mietteisiinsä, ja he astuivat sisään.
»Stephen, minä rakastan yksin sinua», kuiskasi Elfride vavahtavin äänin.
Stephen puristin hänen kättänsä, ja vähäinen varjo väistyi pois päästäen jälleen vallitsemaan yhteisen ja ilmeisemmän huolen.