»Se osoittaa, että hän toimii luottamukseen eikä pelkkään ulkonäköön nojautuen, niinkuin kuului niiden ohje, joiden jälkeläisenä haluat itseäsi pitää.»
»Hän on varmaan tuonkin sinulle uskotellut! Niin, minä taivuin häntä epäilemään, koska hän ei välittänyt minkäänlaisista kastikkeista. Minä olen aina epäillyt henkilön gentlemanniutta, ellei hänen kitalaessaan ole nimenomaisia makuja. Kehittelemätön kitalaki on nousukkaan auttamaton pukinsorkka. Kauhistun, kun ajattelen, että olisin noutanut pullon Martinezia vuodelta 1840 — minulla on niitä enää vain yksitoista jäljellä — ja tarjonnut siitä miehelle, joka ei olisi erottanut sitä kaikkein kehnoimmasta! Entä se latinankielinen säe, jonka hän lausumaani liitti! Se oli tosiaankin ylen kulunnainen; enhän minä, joka en ole viimeksikuluneiden kahdeksantoista vuoden aikana klassikkoja avannut, olisi voinut sitä muuten muistaa, No niin, Elfride, on parasta, että lähdet huoneeseesi; sinä kyllä vapaudut tästä hullutuksesta ajan mittaan.»
»En, en, en, isä», huokaili Elfride. Kaikista onnettomaan rakkauteen liittyvistä surkeuksista näet on surkein se ajatus, että se tunne, joka on kaikkien niiden pohjana, voi häipyä olemattomiin.
»Elfride», virkkoi hänen isänsä karun ystävällisesti, »minulla on eräs erinomainen suunnitelma, jota en voi nyt sinulle ilmaista. Suunnitelma, joka on siunaukseksi sekä sinulle että minulle. Se on tyrkytetty minulle joitakin aikoja sitten — niin, tyrkytetty — mutta minä tulin ajatelleeksi sen arvoa vasta tänä iltana, kun asiat kävivät ilmi. Olisi erinomaisen epäviisasta kieltäytyä sitä harkitsemasta.»
»Minä en pidä tuosta sanasta», vastasi Elfride väsyneesti. »Te olette jo menettänyt ylen paljon suunnitelmienne vuoksi. Onko jälleen kysymys noista onnettomista kaivoksista?»
»Ei, kaivossuunnitelmista ei ole kysymys.»
»Entä rautatiesuunnitelmista?»
»Ei niistäkään. Se muistuttaa niitä salaperäisiä ilmoituksia, joiden mukaan aivan typeräkin herrasmies voi ansaita sievän summan joka viikko, ilman vaaraa, vaivaa ja sormiansa likaamatta. Minä en kumminkaan aio sanoa mitään, ennenkuin asia on päätetty, vaikka virkankin tässä sen verran, että sinulla kenties piankin on muuta tekemistä kuin ajatella Stephen Smithiä. Minä toivon, että olet nuorelle miehelle ystävällinen etkä äkäinen; sinun tähtesi minä pidän häntä tavallaan ystävänä. Mutta riittäköön; muutaman päivän kuluttua sinä ajattelet aivan samoin kuin minä. Lähde nyt makuusuojaasi. Unity tuo sinulle hieman illallista. En halua sinun olevan täällä, kun hän tulee takaisin.»
X
Stephen lähti astelemaan takaisin mökille, jossa oli käynyt pari-kolme tuntia aikaisemmin. Hän saapui lähelle, ja Endelstowin puiston rajoilla kasvavien lehväisten puiden alla karkelivat kuutamon säteet hänen vaiheillansa. Kuljettuaan lankkusillan yli ja ehdittyään puutarhanportille hän näki vastakkaiselta puolelta erään henkilön saapuvan asumukselle. Se oli hänen isänsä, käsi siteessä. Hän oli kuutamon valossa vielä kerran tarkastellut puutarhaa ja varsinkin kaikkein nuorinta naurismaata, ennenkuin sulki mökkinsä yöksi.