»Mitä hullutuksia päähäsi vielä pälkähtäneekään?» virkkoi hänen äitinsä. »Mitä siihen asiaan tulee, hän ei ole hauistakaan liian ylhäinen sinulle etkä sinä liian alhainen hänelle. Tiedäthän, kuinka huolellisesti minä pidän silmällä arvoani. Minä en milloinkaan pysähdy kauemmaksi kuin minuutin ajaksi juttelemaan päiväpalkkalaisten kanssa, en kutsu vieraikseni muita kuin omillaan eläviä ihmisiä ja puhuttelen monia kaikkein hienoimpia herramme vieraita nimittämättä heitä armollisiksi rouviksi ja armollisiksi herroiksi, ja he tyytyvät siihen nöyrinä kuin karitsat.»
»Te niiasitte kirkkoherralle, äiti; ja minun mielestäni olisi ollut parempi jättää se tekemättä.»
»Mutta se tapahtui ennenkuin hän oli nimittänyt minua ristimänimelläni; muussa tapauksessa hän olisi hyvinkin jäänyt kaikkea niiausta vaille!» sanoi mrs Smith kiukkua kipunoiden, »Sinä, Stephen, ahdistelet minua niinkuin pahinta vihamiestäsi! Mitäpä osasin muutakaan tehdä päästäkseni erilleni tuosta miehestä, joka kertoi omasta erinomaisuudestansa ja mitä oli tapahtunut hänen ollessaan vielä koulupoika — mitä kaikkea lieneekään kertonut; kieli se pyöri suussa niinkuin pesuriepu kirnussa. Eikö totta, John?»
»Sitä lajiahan se oli», vastasi hänen miehensä.
»Jokaisen naisen», jatkoi mrs Smith, »joka nykyaikana aikoo naimisiin päästä, täytyy tyytyä appiukkoon, joka on arvoltansa alempi kuin hänen isänsä. Miehet ovat ylenneet, ja naiset ovat pysyneet kohdallansa. Jokainen mies, jonka kohtaat, on isäänsä melkoisempi; ja sinä olet ihan hänelle sopiva.»
»Niin hän itsekin ajattelee.»
»Se vain todistaa hänen hyvää ymmärrystänsä. Minä olen tiennyt, että hän sinua tavoittelee — olen sen tiennyt.»
»Minua tavoittelee! Hyvä isä, mitä vielä kuulenkaan!»
»Ja sanonpa vieläkin kerran, ettei sinun tule pitää sellaista kiirettä, vaan odottaa muutamia vuosia. Silloin voit ehkä päästä korkeammalle kuin vararikkoutuneen papin tyttöön.»
»Asianlaita on se», virkkoi Stephen kärsimättömästi, »ettet tiedä siitä mitään. Minä en pyri korkeammalle, koska en halua pyrkiä enkä missään tapauksessa pyrkisi, vaikka satavuotiaaksi eläisin. En siedä, että sanot hänen minua tavoittelevan, sillä sellainen huomautus edellyttää juonittelevaa naista ja miestä, jonka vuoksi kannattaa juonitella, ja tässä tapauksessa on väärin, vieläpä naurettavaakin puhua mistään sellaisesta. Eikö totta, isä?»