— Kullakin asialla on aikansa, jatkoi Izz. Aikansa syleilyllä, aikansa syleilystä kieltäytymisellä. Ensimäinen tulee nyt osakseni.
— Hyi, Izz — sehän on Raamatusta!
— Niin onkin, virkkoi Izz. Kirkossa painuu aina mieleeni kauniit värssyt.
Angel Clare, josta kolmeneljättäosaa koko puuhasta oli pelkkää kohteliaisuutta, lähestyi nyt Izziä. Hiljaa ja haavemielin tyttö vaipui hänen käsivarsilleen, ja Angel kulki koneellisesti pois hänen kanssansa. Kun hän kolmannen kerran palasi, niin Rettyn sydän jyskytti niin, että hän melkein vapisi. Angel meni punatukkaisen tytön luo ja nostaessaan häntä syliinsä hän katsoi Tessiin. Hänen huulensa eivät olisi voineet sanoa selvemmin kuin hänen silmänsä: — Kohta joutuu meidän vuoromme. — Eikä Tesskään mahtanut sille mitään, että hänen kasvonsa ilmaisivat heidän ymmärtävän toisiaan.
Poloinen pikku Retty oli työläin Claren taakoista, vaikka hän oli muita keveämpi. Marian oli ollut kuin jauhosäkki, raskas, kuollut paino, jonka alla hän aivan horjui. Izz oli ollut herkkätuntoinen, mutta tyyni Retty oli kimppu hermoja.
Onnistui hänen kuitenkin päästä yli levottomine taakkoineen. Hän palasi lähtöpaikalle viimeisen kerran. Tess näki pensasaidan yli tyttöjen seisovan ryhmässä lähimmällä kuivalla paikalla, johon Clare oli heidät laskenut. Nyt oli hänen vuoronsa. Häntä harmitti, että mielenliikutus, jota hän oli havainnut mr Claren hengityksen ja silmien kumppaneissaan herättävän ja josta hän oli heitä moittinut, valtasi hänet itsensäkin. Ja aivan kuin peläten, että tuo salaisuus tulisi ilmi, hän alkoi viime hetkellä tehdä verukkeita.
— Kenties minä pääsen yli omin neuvoin — olen ketterämpi kapuamaan kuin toiset. Te olette varmaan kovin väsynyt, herra Clare!
— Ei, ei, Tess, sanoi hän pikaisesti. Ja miltei ennenkuin tiesikään tämä istui hänen käsivarsillaan hänen olkapäähänsä nojaten.
— Kolme Leaa yhdestä Rakelista, kuiskasi Clare.
— He ovat parempia kuin minä, vastasi Tess ylevämielisesti seuraten päätöstään.