— Totta se kyllä on, yhdessä suhteessa. Vihaan tuota aristokraatista katsantokantaa, että veri on tärkein kaikista, ja olen sitä mieltä, että meidän on kunnioitettava ainoastaan henkistä aateluutta, tietoa ja luonteen jaloutta, katsomatta kuka jonkun isä on ollut. Mutta tämä uutinen viehättää minua sangen suuresti, enemmän kuin luuletkaan. Eikö sinusta tunnu somalta kuulua tuohon kuuluisaan sukuun?
— Eipähän. Ikävältä se vain on tuntunut, varsinkin sen perästä kun tulin näille main ja näin kaikki nuo kummut ja tasangot, jotka ennen kuuluivat suvullemme. Mutta toiset alueet ovat olleet Rettyn vanhempain hallussa, toiset kenties Marianin vanhempain, niin etten minä ole siitä juuri millänikään.
— Omituista on, kuinka monet niistä, jotka nykyään viljelevät toisen maata, ennen ovat itse olleet sen omistajia, ja joskus minua ihmetyttää, etteivät jotkut poliitikot tee tuosta suurta numeroa, mutta kenties he eivät tunne asiaa. Vaan tuopa vasta somaa, etten ennen ole hoksannut sinun nimesi yhtäläisyyttä D'Urbervillen kanssa, vaikka kyllä tiesin suvun rappiolle joutuneen. Tämäkö se oli se sinun kauhea salaisuutesi?
Tess oli jättänyt sen kertomatta. Viime hetkellä oli hänen rohkeutensa pettänyt, hän pelkäsi Claren moittivan häntä siitä, ettei ollut ennemmin kertonut ja itsensä suojelemisen vaisto oli voimakkaampi kuin hänen vilpittömyytensä.
— Tietenkin, jatkoi Clare pahaa aavistamatta, olisin ollut iloinen kuullessani sinun olevan syntyisin Englannin kansan kärsivällisistä, äänettömistä ja maineettomista riveistä eikä noista harvoista, jotka ovat saavuttaneet mahtavuutensa toisten kustannuksella. Mutta minä olen rakastunut sinuun, Tess, ja itsekäs olen myöskin, lisäsi hän nauraen, sinun itsesi tähden olen iloinen syntyperästäsi. Yhteiskuntaa näet viehättää ulkonainen loisto, ja sinun syntyperääsi koskeva seikka on omansa kohottamaan suuresti sinun arvoasi vaimonani, kunhan olen tehnyt sinusta lukeneen naisen. Yksinpä äiti poloisenikin katselee sinua suopeammin. Tess, sinun pitää nimittää itseäsi oikealla nimelläsi, D'Urberville, tästä päivästä alkaen.
— Entinen on minusta parempi.
— Mutta sinun täytyy, kultaseni! Kymmenet nousukkaat hyppäisivät ilomielin tuommoisen aarteen kimppuun. Ja jopa kuuluu muuan mokoma ottaneenkin tuon nimen, Trantridgen tienoilla taisi olla. Niin, niin, sama mieshän se olikin, joka joutui kiistaan isäni kanssa — kerroinhan siitä? Soma sattuma.
— Angel, en minä oikein tuota nimeä ottaisi. Lienee hyvinkin onneton.
Hänen mielensä kuohahteli.
— Kylläpä minä keinon keksin, korkeasti vapaasukuinen neiti Teresa D'Urberville. Ota minun nimeni, niin pääset omastasi. Salaisuus on nyt tunnettu, eikä sinulla ole enää syytä vastaanpanemiseen.