— Eroammehan joka tapauksessa ystävinä? Et tiedä mitä minun on ollut kestettävä.
Hän oli todella jalomielinen tyttö eikä tehnyt erohetkeä karvaammaksi.
— Minä annan anteeksi, hän sanoi.
— Ja nyt, Izz, virkkoi Clare niin vakavasti kuin suinkin, pyydän sinua sanomaan Marianille, kun hänet ensi kerran tapaat, että hänen on oltava kelpo nainen eikä hulluteltava joutavaa. Lupaa se ja sano Rettylle, että maailmassa on minua parempia ja arvokkaampia miehiä, että hänen minun tähteni on meneteltävä oikein ja järkevästi — pane mieleesi sanat — oikein ja järkevästi. Ja sinä, Izz, olet vilpittömillä sanoillasi pelastanut minut pahimmasta petoksesta. Naiset saattavat olla huonoja, mutta niin huonoja kuin miehet eivät he ole näissä asioissa! Jo tästäkin syystä en koskaan sinua unohda. Ole aina hyvä ja vilpitön tyttö niinkuin tähänkin asti, äläkä ajattele minua kelvottomana rakastajana, vaan uskollisena ystävänä. Lupaa se!
Izz lupasi.
— Taivas teitä siunatkoon ja varjelkoon! Hyvästi!
Clare läksi ajamaan, mutta tuskin oli hän näkymättömissä, kun Izz heittäytyi ojan reunalle tärisyttävän tuskan kouristamana, ja kun hän iltamyöhällä palasi äitinsä luo, olivat hänen kasvonsa luonnottoman jäykät. Ei kukaan saanut tietää, miten hän oli tuon illan viettänyt.
Tuskalliset ajatukset ahdistivat Clareakin. Mutta hän ei surrut Izz Huettin takia. Sinä iltana ei pitänyt paljoa, ettei hän keskeyttänyt matkaansa lähimmälle rautatieasemalle ja ajanut Tessin luo.
Häntä ei estänyt lähtemästä Tessin luonteen halveksiminen eikä epäilys siitä, millä tunteilla Tess häntä ajatteli. Ei, syynä oli se, että kaikki oli kuitenkin samalla kannalla kuin ennenkin, vaikkapa Tess häntä rakastikin, kuten Izz oli vakuuttanut. Jos hän oli ollut oikeassa ennen, niin oikeassa oli hän nytkin. Mikään ei saanut häntä luopumaan suunnasta, jota hän oli päättänyt kulkea. Voisihan hän pian palata Tessin luo, jos se tuntui välttämättömältä.
Hän matkusti yöjunassa Lontooseen ja puristi viittä päivää myöhemmin veljiensä kättä jäähyväisiksi laivarannassa.