— Ei ole sormessa. Kannan sitä nauhassa rinnallani. En soisi ihmisten tietävän avioliitostani mitään. Kovin se olisi noloa, kun olemme erossa toisistamme.
Marian oli vaiti.
— Mutta olethan sinä herrasmiehen vaimo; aivan kohtuutonta on, että sinun tällä lailla pitäisi elää.
— Eikä mitä, oikein se on, mutta onneton minä kuitenkin olen.
— Hyvänen aika! Hän meni kanssasi naimisiin, ja olet onneton!
— Vaimot ovat joskus onnettomia, eikä se johdu heidän miestensä vioista, vaan heidän omistaan.
— Ei sinussa ole mitään vikaa, Tess kulta, siitä olen varma. Eikä miehessäsikään. Syrjästä päin kai tämä on tullut.
— Marian, rakas Marian, älä viitsi joutavia kysellä! Mieheni on ulkomailla, ja minulta ovat rahat huvenneet, niin että minun on pakko elää työlläni toistaiseksi. Älä sano minua rouva Clareksi, vaan Tessiksi, kuten ennenkin. Saankohan minä täällä työtä?
— Saat kyllä, mielellään ne antavat, sillä harva tähän tulee. Nälkäpaikka tämä on. Pellot ei kasva kuin ohraa ja naurista. Minähän tässä vielä retustan, mutta sääliksi käy sinun tulosi.
— Mutta olithan sinä yhtä hyvä meijerityttö kuin minäkin.