— Olin, mutta ei minusta ole ollut siihen sen perästä, kun rupesin juopottelemaan. Jumala paratkoon, se onkin ainoa iloni nykyään! Jos sinä tulet taloon, niin sinut pannaan rehunauriita nyhtämään. Sitä minäkin teen, mutta kyllä sinä heti kyllästyt.
— Vieläkö mitä! Kysytkö sinä minun puolestani?
— Paras on että itse kysyt.
— No sama se. Mutta muistahan, Marian, ei sanaakaan hänestä, jos jään tänne! En tahdo, että hänen nimeänsä tahrataan lokaan.
Marian, joka pohjaltaan oli luotettava tyttö, vaikka karkeammista aineksista kuin Tess, lupasi olla vaiti.
— Tänä iltana on palkanmaksu, hän sanoi, ja jos tulet kerallani, niin saat heti tiedon. Olen kovin ikävissäni, ettet ole onnellinen, mutta älyänhän toki, että hänen poissaolonsa siihen on syynä. Jos hän olisi täällä, niin sinä et voisi olla onneton, vaikkapa hän ei antaisikaan sinulle rahaa tai kohtelisi sinua kuin orjaansa.
— En, en tosiaankaan.
He läksivät kävelemään ja saapuivat kohta vuokraajan taloon, joka näytti suuremmoiselta synkkyydessään. Ei puunpiippaa silmänkantomatkalla, ei vihreätä paikkaa — kesantoja ja turnipsimaita vain puolella ja toisella.
Tess odotti pihalla, kunnes työväki oli saanut palkkansa. Sitten Marian saattoi hänet sisään. Vuokraaja itse ei ollut kotona, mutta hänen vaimonsa, joka toimi hänen puolestaan tänä iltana, oli halukas ottamaan Tessin työhön ehdolla, että hän sitoutui olemaan talossa Maarian ilmestyspäivään saakka. Harvoin oli naistyöläisiä tarjolla, ja kun heille ei tarvinnut maksaa korkeita palkkoja, otettiin heitä kernaasti työhön, varsinkin kun kykenivät tekemään muutamia töitä yhtä hyvin kuin miehetkin.
Sitten kun Tess oli kirjottanut sitoumuksen alle, ei hänellä ollut muuta tehtävää kuin asunnon hankkiminen ja sen hän saisikin siinä mökissä, jonka seinää vasten hän oli lämmitellyt. Mitättömän toimeentulon hän kyllä oli saavuttanut, mutta pääsisihän joka tapauksessa talven yli.