Samana iltana hän kirjotti vanhemmilleen ilmottaakseen heille uuden osotteensa, sen varalle että miehensä kirjottaisi hänelle Marlottiin. Mutta ei hän maininnut mitään vaikeasta asemastaan: hänen miestänsä olisi voitu siitä nuhdella.
43.
Marian ei liioitellut sanoessaan vuokraajan taloa nälkäpaikaksi. Ainoa hyvinvoipa olento koko niillä tienoin oli Marian itse, ja hänkin oli muualta siirtynyt.
Mutta Tess ryhtyi työhön. Kärsivällisyyttä, tuota siveellisen rohkeuden ja luonnollisen arkuuden sekotusta, ei rouva Angel Clarelta enää puuttunut, ja se oli hänelle suurena apuna.
Rehunaurismaa, jossa Tess kumppaninsa kera työskenteli, oli tavattoman laaja, sijaiten korkealla rinteellä. Karja oli syönyt nauriiden naatit ja jokikisen lehden, niin että koko pelto näytti kolkolta ja tyhjältä kuin kasvot, missä iho ulottuu yhtenä lauttana otsasta leukaan. Ei kukaan käynyt heitä katsomassa, kahden he siinä raatoivat säännöllisin liikkein kuin koneet. Yllään oli heillä suuret ruskeat esiliinat, lyhyet hameet, pitkävartiset kengät ja lammasnahkarukkaset kädessä.
Tunnin toisensa perästä he tekivät työtä ajattelematta osaansa. Iltapäivällä rupesi taas satamaan, jonka vuoksi Marian ehdotteli, että herettäisiin työstä. Mutta ellei tehty työtä, ei tullut palkkaakaan, ja siksi he jatkoivat työtään. Seutu oli niin korkealla, ettei sade langennut suoraan alas, vaan rajun tuulen kantamana syöksyi eteenpäin, pistellen heitä ohi kiitäessään kuin neuloilla, kunnes olivat läpimärkiä. Tess ei ollut tähän saakka tiennyt, mitä tällä sanalla oikeastaan tarkotettiin. Eihän tarvinnut olla kovinkaan paljon kastunut, kun tavallisessa puheessa sanottiin kastutun läpimäräksi. Olla pellolla työssä ja tuntea veden tunkevan jalkoihin ja hartioihin, lanteille ja päähän ja viimein selkään ja sivuille, ja kuitenkin möyriä maata, kunnes lyijynharmaa päivä pimenee, siihen tarvitaan kipene lujamielisyyttä, jopa urhoollisuutta.
Eivät he kuitenkaan veden tulosta sanottavasti välittäneet. Nuoria olivat he molemmat ja hupaiselta tuntui puhella yhteisestä lemmenajasta Talbothaysin meijerissä, tuossa suloisessa, vihreässä laaksossa, missä kesä oli ollut kaikille niin runsaslahjainen, mutta varsinkin heille. Oikeastaan ei Tess olisi tahtonut puhua miehestä, joka laillisesti, joskaan ei silminnähtävästi, oli hänen puolisonsa, mutta tämä puheenaihe tenhosi niin hänen mieltänsä, ettei hän voinut olla vastaamatta Marianin lausumiin huomautuksiin. Ja vaikkapa sade oli kastellut heidät likomäriksi, vierähti heiltä ilta hupaisesti muistellessa auringonpaisteista, romantillista Talbothaysia.
— Kauniilla ilmalla tähän näkyy muuan kukkula, joka on varsin lähellä
Froomin laaksoa, sanoi Marian.
— Näkyykö? virkahti Tess, ja seutu tuntui hänestä nyt miellyttävämmältä kuin ennen.
Olipa täälläkin kuten kaikkialla kaksi voimaa toimimassa, synnynnäinen nautinnonhalu ja satunnainen halu vastustaa nautintoa. Marian kiihotti nautinnonhaluaan ottamalla iltapäivällä taskustaan pienen valkoisella rievulla tulpitun pullon. Hän pyysi Tessiä ottamaan ryypyn. Mutta Tess oli niin kiintynyt muistelmiinsa, ettei hän huolinut väkijuomasta, lipaisi vain pikku tilkan, kun Marian sitä vastoin otti aimo kulauksen.