Moista talvea ei ollut koettu moneen vuoteen. Se saapui salaisesti ja hiipien asteittain, kuten sakinpelaajan siirtelemänä. Eräänä aamuna näytti siltä kuin seudun harvat puut ja pensasaitojen okaat olisivat vaihtaneet kuorensa eläinten karvaverhoon. Jokaista oksaa peitti pörröinen valkea nukka, joka oli yön kuluessa kasvanut esiin sen kuoresta ja teki sen neljä kertaa vahvemmaksi. Koko pensas tai puu näytti taivaan surkean harmaalle pohjalle piirretyltä valkoiselta luonnokselta. Vajoissa ja seinillä tuli näkyviin lukinseittejä, joita ei kukaan ollut varemmin huomannut; ilman kiteyttämänä niitä riippui valkoisina villalankoina kaikista ulkonemista.
Pitkien sateiden tauottua tuli tiukka pakkanen. Outoja lintuja saapui pohjolasta, suuria, laihoja lintuja, joilla oli omituisen surulliset silmät — silmät, jotka olivat katselleet napaseudun lumikenttiä ja suuremmoisia jäämaisemia. Ja eräänä yönä satoi lumen. Kun Tess aamulla sytytti lamppunsa, niin hän huomasi lunta tuiskunneen lattialle uunin piipusta ja hajallisesta ikkunasta. Ulkona oli aika tuisku, mutta siksi pimeä, ettei vielä nähnyt mitään.
Tess käsitti, että tämmöisellä ilmalla oli mahdoton olla peltotyössä. Ja kun hän oli päässyt ruualta, niin Marian pistäysi sisään ja sanoi, että heidän oli mentävä riihelle toisten naisten avuksi, kunnes sää paranisi. Heti kun päivä alkoi valeta, niin he puhalsivat lampun sammuksiin, panivat ylleen paksuimmat päällysvaatteensa ja villahuivin kaulaansa ja läksivät riihelle.
He riensivät eteenpäin kyyryssä selin, pysytellen aitojen suojassa. Mutta, iloisella tuulella he siltä olivat, sillä tuommoinen ilma kuivalla ylätasangolla ei suinkaan ole itsessään mieltä masentava.
— Ha, ha, ha, nauroi Marian, tiesivätpäs nuo älykkäät linnut, että tämmöinen tuisku oli tulossa. Ne ovat lentäneet myrskyn edellä pohjantähdestä saakka. Sinun miehesi samoilee lämpimillä tanterilla. Kunpa hän vain voisi nyt nähdä viehkeän vaimonsa! Ei siltä, että ilma vahingoittaisi kauneuttasi, päinvastoin se lisää sitä.
— Älä puhu hänestä mitään, Marian, sanoi Tess vakavasti.
— Niin, niin, mutta joka tapauksessa sinä pidät hänestä kuitenkin, vai mitä?
Vastauksen asemesta Tess katsahti kyynelsilmin sille taholle, missä arveli Etelä-Ameriikan olevan, ja heitti tulisen lentosuukon purevan vihurin mukaan.
— Tiedänhän, että sinä pidät. Mutta kyllä te vain elätte somasti naimisissa oleviksi ihmisiksi! Vaan enpä virka siitä asiasta tämän koommin. Riihessä ei ole tuiskusta haittaa, mutta puinti on kovaa työtä, paljoa kovempaa kuin juurikkaiden nosto. Minä siitä kyllä en ole millänikään, mutta toista on sinun, joka olet paljon hintelämpi. Mokomakin isäntä, kun panee sinut semmoiseen työhön!
He saapuivat riihen luo ja astuivat sisään. Toinen pää oli täpö täynnä lyhteitä.