— Jopa meni mitättömiin. Katsoppa minkä verran noilla on jälkeä!
Jokainoalla on enemmän kuin sinulla.
— He ovatkin tähän työhön tottuneita, minä en ole. Enkä luullut siitä teille vahinkoa tulevan, koska meille maksetaan palkka sen mukaan, minkä verran työtä tulee tehdyksi.
— Vahinko siitä tulee. Riihi pitää saada tyhjäksi.
— Minä olen työssä iltapäivänkin, vaikkapa toiset menevät pois kahden aikaan.
Isäntä katsoa muljautti häneen vihaisesti ja meni tiehensä. Tess käsitti, ettei hän olisi juuri voinut joutua huonompaan paikkaan, mutta parempi oli tämäkin kuin mielisteleminen. Kello kahden aikana vieraan kylän naiset alkoivat hommailla pois lähtöä. Marian ja Izz yrittivät tehdä samoin, mutta kuultuaan Tessin aikovan jäädä työhön he eivät tahtoneet jättää häntä yksin.
— Nytpä olemme lopultakin yksiksemme, huudahti Marian. — Viimeinkin tytöt saattoivat ruveta puhelemaan Trantridgen ajoista ja kaivatusta Angel Claresta.
— Izz ja Marian, sanoi rouva Angel Clare arvokkuudella, joka oli aivan liikuttavaa siihen asemaan nähden, missä hän nyt oli vaimona, en voi nykyään puhua kanssanne hänestä, kuten ennen, ymmärrättehän, sillä vaikka hän tällä kertaa on poissa luotani, on hän toki aviomieheni.
Izz oli tytöistä teräväkielisin.
— Epäilemättä hän oli mainio kosija, hän sanoi, mutta eipä taida olla ylen rakas aviomies, koska niin pian läksi matkoihinsa.
— Hänen täytyi, hänen oli pakko — hän läksi katselemaan, millaisia maat ovat sillä puolen, puolusteli Tess.