Hän oli kuitenkin niin väsynyt, että mielelläänkin taipui hetkisen olilla levähtämään. Häntä oli pyörryttänyt miltei yhtä paljon se seikka, että Angelin lähtö otettiin jälleen puheeksi kuin kova työ. Tuiki voimatonna hän lepäsi. Kuuli hän kuitenkin paitsi olen ratinaa, tyttöjen hiljaisen kuiskeen. Puhelivat varmaankin taannoin aletusta keskusteluaineesta, mutta supattivat niin hiljaa, ettei erottanut sanoja. Viimein Tess kävi yhä uteliaammaksi ja tahtoi tietää, mitä he puhuivat; ja uskotellen voivansa paremmin hän nousi ylös ja ryhtyi jälleen työhönsä.
Kohtapa Izzkin vaipui permannolle. Hän oli astunut parikymmentä kilometriä edellisenä iltana, ruvennut nukkumaan puolen yön aikaan ja noussut ylös kello viideltä. Marian yksin jaksoi tehdä työtä, voimakkaan ruumiinrakenteensa ja pullonsa avulla. Tess pyysi Izziä lähtemään pois, hän kyllä lopettaisi työn itse.
Izz hyväksyi kiitollisena tarjouksen ja riensi lumista tietä pitkin asuntoonsa. Marian alkoi olla hyvällä puhetuulella, sillä hän oli tuon tuostakin kallistellut pulloansa.
— Enpä olisi kuuna päivänä hänestä tuota uskonut, hän sanoi miettivästi. Ja minä kun häntä niin rakastin! En ollut pahoillani, että hän sinut sai. Mutta tämä Izziä koskeva juttu on kovin halpamainen.
Tess joutui pahanpäiväisesti hämilleen:
— Puhutko sinä minun miehestäni? hän sopersi.
— Puhun. Izz kyllä kielsi sinulle puhumasta, mutta en voi olla kertomatta. Ajatteles, kun hän olisi tahtonut viedä Izzin mukanansa Brasiliaan!
Tessin kasvot sävähtivät lumivalkoisiksi ja piirteet kävivät jäykiksi.
— Kieltäytyikö Izz lähtemästä? hän kysyi.
— En tiedä. Joka tapauksessa herra Clare muutti mieltänsä.
— Ei hän sitä tarkottanut! Miehet kujeilevat vain sillä lailla.