— Sitä hän tarkotti, sillä hän kuletti Izziä pitkän matkaa kyydissään asemalle päin.
— Eipä kuitenkaan vienyt häntä mukanaan!
Tytöt jatkoivat työtänsä, kunnes Tess ilman nähtävää syytä hyrskähti itkemään.
— Ah, sanoi Marian, eipä olisi pitänyt sinulle puhua.
— Hyvä oli, että puhuit. Olen elänyt liian huoletonna, ajattelematta mihin tämä veisi. Minun olisi pitänyt kirjottaa hänelle useammin. Hän sanoi, etten saanut tulla hänen luoksensa, mutta ei hän kieltänyt kirjottamasta niin usein kuin mieleni teki. Tämä ei käy laatuun! Olen menetellyt väärin jättäessäni kaikki hänen varaansa.
Riihessä alkoi hämärtää, niin ettei nähnyt enää työtä tehdä. Kotiin päästyään Tess rupesi pienessä valkaistussa suojassaan kiihkeästi kirjottamaan Clarelle kirjettä. Mutta hän ei osannut sitä lopettaa. Hän otti sormuksen nauhasta, jossa hän sitä kantoi sydämensä kohdalla, ja pani sen sormeensa. Koko yön hän sitten piti sitä sormessaan tullakseen vakuutetuksi, että hän tosiaan oli hänen vaimonsa, tuon miehen vaimo, jota hän niin syvästi rakasti ja joka oli voinut pyytää Izziä kumppanikseen vieraille maille, vaikka vastikään oli hänestä eronnut. Kun hän tämän tiesi, niin kuinka hän saattoi kirjottaa rukoillen häneltä anteeksi tai osottaa pitävänsä hänestä entistä enemmän!
44.
Marianin kertomus ohjasi Tessin ajatukset suuntaan, johon ne useita kertoja viime aikoina olivat pyrkineet — etäiseen Emminsterin pappilaan. Vanhempainsahan kautta Angel oli käskenyt itselleen kirjottamaan, ja heidän puoleensa Tessin oli myös käännyttävä, jos pulaan joutuisi. Mutta kun hänellä ei tuntunut siveellisesti olevan mitään oikeutta Clareen, olivat kirjeetkin jääneet lähettämättä; niin hyvin Angelin kuin omiin vanhempiinsakin nähden oli hän melkein kuin kuollut. Tämä eristäytyminen oli täydellisessä sopusoinnussa hänen itsenäisen luonteensa kanssa, joka kielsi häntä ottamasta vastaan armopaloja. Hän tulisi toimeen omin neuvoin, maksoi mitä maksoi, kääntymättä perheen puoleen, jonka yhteyteen hän oli joutunut vain sen takia, että joku sen jäsenistä ajattelemattomana hetkenä oli kirjottanut nimensä kirkonkirjaan hänen nimensä viereen.
Mutta kun Izzin kertomus sai hänet pois suunniltaan, niin hänen päätöksensäkin rupesi horjumaan. Miksei hänen miehensä ollut hänelle kirjottanut? Olihan hän varmasti luvannut ilmottaa hänelle matkansa määrän, mutta eipä ollut lähettänyt osotettaan. Niinkö vähän hän tosiaan hänestä nyt välitti? Mutta kenties hän oli sairas? Oliko hänen itsensä otettava ensi askel? Hänen oli rohkaistava mielensä ja käytävä pappilassa kyselemässä tietoja Angelista ja ilmaistava huolensa hänen vaitiolonsa johdosta. Jos Angelin isä oli niin hyvä kuin kerrottiin, niin hän kyllä voisi ymmärtää ja lieventää hänen sydämensä tuskia. Kovista päivistään ei hän virkkaisi mitään.
Arkena ei päässyt lähtemään, vain sunnuntaina oli siihen tilaisuus. Täällä ylänkömaalla ei ollut vielä rautateitä, joten hänen oli pakko mennä jalkaisin. Ja kun matka oli pitkä, täytyi joutua varhain taipalelle.