Tess astui kadun kulmaan. Hän oli tehnyt mitä oli voinut, mutta vielä hän kääntyi ympäri ja kulki talon ohi katsoen joka ikkunaan.
Ah, jo selvisi hänelle asia, kirkossahan ne olivat, kirkossa jokainoa! Hän muisti Angelin sanoneen, että isän vaatimuksesta koko talonväen, palvelijat siihen luettuina, piti käydä joka sunnuntai kirkossa, vaikka saatiinkin syödä kylmää ruokaa kotiin tultua. Hänen tarvitsi siis odottaa vain siksi, kunnes pääsisivät kirkosta. Ei hän kuitenkaan tahtonut seistä siinä ihmisten töllistettävänä, vaan päätti lähteä kävelemään kirkon taakse. Mutta samassa kun hän tuli kirkkotarhaan, alkoi ihmisiä tulvata kirkosta, ja tuokiossa hän oli heidän keskellään. Ja ihmiset katsoivat häneen, niinkuin ainoastaan pikkukaupungin asukkaat tuttuja katuja astuskellessaan saattavat katsoa nuorta naista, joka eroaa muista ja on nähtävästi outo paikkakunnalla.
Hän joudutti käyntiään kulkien samaa tietä, jota oli tullutkin. Kävelisi pensasaitojen taakse ja odottaisi siellä, kunnes pappilan perhe olisi aterioinut. Kohta oli hän jättänyt kirkkoväen jälkeensä, paitsi kahta nuorenpuoleista miestä, jotka astuivat käsikoukkua rivakasti hänen perästään.
Kun he tulivat lähemmä, niin hän kuuli heidän puhelevan keskenään, ja naisen sukkelaälyisyydellä hän tunsi heidän ääntensä soinnahtavan juuri samalla tavoin kuin miehensäkin. He olivat siis Angelin veljet. Tessiltä unohtui kaikki suunnitelmansa ja häntä pelotti, että he saavuttaisivat hänet, ennenkuin hän oli valmis heitä kohtaamaan. Sillä vaikkapa hän tiesikin olevansa heille ventovieras, hän kuitenkin vaistomaisesti pelkäsi heidän tutkivia silmäyksiään. Kuta rivakammin he astuivat, sitä tiukemmin koki hän edellä ponnistaa. Nuoret miehet olivat lähteneet pienelle kävelylle ennen päivällistä verryttääkseen jäseniään, jotka olivat kangistuneet pitkää saarnaa kuunnellessa.
Yksi henkilö oli kuitenkin ehtinyt Tessin edelle — nuori, somasti puettu nainen, joka näytti koko viehättävältä, joskin hieman jäykältä ja teeskentelevältä. Tess oli juuri saavuttamaisillaan hänet, kun kuuli lankojensa olevan jo niin lähellä, että saattoi selvästi erottaa heidän puheensa. Eivät he puhuneet kuitenkaan semmoista, joka olisi häntä erikoisesti viehättänyt, kunnes toinen virkkoi huomatessaan Tessin edellä kulkevan naisen:
— Tuolla menee Mercy Chant. Käydäänpä yhteen matkaan.
Tess tunsi tämän nimen. Se oli sama nuori tyttö, jonka Angelin ja tytön omat vanhemmat olivat määränneet Angelin vaimoksi, ja jonka hän luultavasti olisi ottanutkin, ellei hän, Tess, olisi tullut väliin. Nyt hän sai sen kuulla, ellei olisi sitä ennestään tiennyt, sillä toinen veljeksistä lausui:
— Angel poloinen! Minun on mahdotonta katsoa tuota sievää tyttöä valittamatta yhä enemmän ja enemmän Angelin mieletöntä takertumista tuohon meijerityttöön, vai mikä se oli. Taitaapa se olla vähän omituinen juttu! En tiedä onko hän nyttemmin mennyt Angelin luo, mutta vielä joku kuukausi takaperin he kuuluivat olevan erillään.
— En tiedä minäkään. Ei hän nykyään kirjota minulle vähääkään asioistaan. Tuo ajattelematon avioliitto näyttää vierottaneen hänet kokonaan minusta; hyvänä alkuna olivat, kuten tiedät, hänen omituiset mielipiteensä.
Tess riensi eteenpäin minkä kerkisi, mutta lopulta pääsivät nuoret miehet edelle. Nuori neiti kuuli heidän askelensa ja pyörähti ympäri. Tervehdittiin ja pudistettiin kättä, jonka perästä he kolmin astelivat eteenpäin.