Kohta he olivat mäen päällä eikä heillä näyttänyt olevan aikomusta mennäkkään edemmä. He pysähtyivät juuri sille paikalle, missä Tess tunti sitten oli seisonut kaupunkia katsellen. Siinä puhellessa toinen veljeksistä kaiveli pensasaitaa sateenvarjollaan ja kiskoi sieltä jotain päivän valoon.
— Ka, pari vanhoja kenkiä, hän sanoi. Joku maankiertäjä kai ne on sinne heittänyt.
— Tai kerjäläinen, joka tuli kaupunkiin paljain jaloin herättääkseen ihmisten sääliä, sanoi neiti Chant. Niin kai ne ovat sinne joutuneet, sillä varsin oivallisethan ne vielä näkyvät olevan, ei mitkään vanhat rajat. Onpa ihmisellä älyä! Minä vien ne kotiin ja annan jollekin köyhälle.
Cuthbert Clare, joka kengät oli löytänyt, otti ne ylös sateenvarjonsa kokassa ja antoi Mercylle — siihen menivät Tessin kengät.
Hän riensi eteenpäin. Kun hän viimein katsahti taaksensa, ei seuruetta näkynyt enää portin luona. He olivat menneet mäkeä alas, vieden hänen kenkänsä mukanaan.
Hiljensi jo Tess käyntiään. Kyyneliä, karvaita, polttavia kyyneliä, virtasi hänen poskiaan alas. Tiesihän hän, että tunteille herkkä mielensähän hänet saattoi tässä kohtauksessa näkemään tuomionsa, mutta eipä hän kyennyt tunteitaan voittamaan. Hän piti tapausta pahana enteenä ja tunsi itsensä hylätyksi ja turvattomaksi. Pappilaan oli mahdoton palata.
Angelin vaimosta tuntui, kuin olisivat nuo ylen viisaat herrat ajaneet häntä takaa kuin mitäkin kurjaa olentoa. Viatonta laatuahan loukkaus oikeastaan oli, mutta joka tapauksessa oli onnetonta, että hän tapasi pojat eikä isää, joka ahdasmielisyydestään huolimatta ei toki ollut niin kovin kankea ja siloinen kuin nämä; sitä paitsi oli hän sangen armelias. Tess ajatteli taas kenkärajojaan ja niiden osaksi tullutta pilkkaa. Elämä näytti hänestä aivan toivottomalta.
— Ah, hän sanoi nyyhkyttäen säälistä itseään kohtaan. Eivät tienneet että minä kulin niillä pahimman matkan säästääkseni näitä sieviä kenkiä, jotka hän osti minulle — eivät, eivät tienneet. Eivätkä tienneet, että hänen valitsemansa oli leninkikankaani, mistäpä ne sen tiesivät! Ja vaikkapa olisivat tietäneetkin, niin siitäkös ne olisivat välittäneet, sillä eivätpä he tunnu Angel poloisestakaan suurin piittaavan!
Hän itki rakasta miestään, jonka sovinnainen ajatustapa oli tuottanut hänelle kaikki nämä surut, ja hän asteli tietänsä tietämättä elämänsä suurimpain onnettomuuksien piilevän rohkeuden puutteessa ratkaisevalla hetkellä, tällä kertaa siinä, että hän tuomitsi isää poikain mukaan. Sillä hänen nykyinen asemansa olisi epäilemättä herättänyt pastori Claren ja hänen rouvansa osanottoa. Nähdessään äärimäistä surua ja kärsimystä he olivat koko sydämellään auttamassa onnetonta, kun sitä vastoin vähemmän toivottomat eivät saaneet osakseen heidän myötätuntoisuuttaan.
Hän riensi takaisin samaa tietä, jota taannoin oli tullut, joskaan ei varsin toivehikkaalla mielellä, niin kuitenkin vakuutettuna siitä, että hän läheni tärkeätä käännekohtaa elämässään. Ei mitään ollut kuitenkaan tapahtunut, hänen oli pysyttävä yhä edelleen tuossa nälkäpaikassa, kunnes uskaltaisi uudelleen lähteä pappilaan.