KUUDES VAIHE.
KÄÄNTYNYT.
45.
Tähän hetkeen saakka ei Tess Trantridgesta lähdettyään ollut kuullut
D'Urbervillestä mitään.
Kohtaaminen sattui raskaalla hetkellä. Tessin valtasi hervaiseva pelko, vaikka D'Urberville seisoikin hänen edessään ilmeisesti kääntyneenä miehenä ja entistä kurjaa elämäänsä surren — niin tärisyttävät olivat muistot. Hän ei voinut paikaltaan hievahtaa.
Kuinka paljon hän oli viime näkemästä muuttunutkaan! Kasvoilla oli entinen kaunis, mutta tympeä sävy, mustat viikset olivat hävinneet, mutta korvan juureen oli ilmaantunut hyvinhoidettu, vanhanaikainen poskiparta. Puku oli puoleksi papillinen. Se hälvensi keikarimaisuuden jälettömiin ja saattoi Tessin hetkeksi epäilemään, tokko puhuja olikaan D'Urberville.
Tessistä tuntui alussa kauhealta kuulla raamatun juhlallisia sanoja tuosta suusta. Tämä liiankin tuttu ääni oli neljä vuotta sitten kuiskuttanut hänen korvaansa sanoja, jotka tällä hetkellä mieleen johtuneina olivat läkähyttää hänen sydämensä. Vaan epäilemättä oli D'Urberville nyt tosissaan.
Tässä oli tapahtunut pikemmin täydellinen uudestamuodostus kuin parannus. Entiset nautinnonhimoa ilmaisevat piirteet olivat lieventyneet intohimoisen hartauden ilmeeksi. Huulet, jotka ennen olivat kuvastaneet viettelemystä, olivat käyneet rukoileviksi; poskien hehku, jonka eilen olisi voinut selittää himon paloksi, oli tänään muuttunut hurskaan innon hohteeksi. Eläimellisyys oli tullut uskonkiihkoksi, pakanallisuus Paavalin palavaksi innoksi. Nuo rohkeasti mulkoilevat silmät, jotka entisaikaan olivat voitonvarmoina polttaneet hänen ruumistaan, säihkyivät nyt yksinkertaista uskonvoimaa, joka tuntui melkein hurjalta. Ja nuo synkät väänteet, jotka pettymys toi hänen kasvoilleen, soveltuivat nyt kuvaamaan parantumatonta syntistä, joka kerran toisensa perästä tahtoi palata rypemään loassaan.
Mutta itse piirteet näyttivät ikäänkuin valittavan osaansa. Ne olivat väännetyt perinnöllisestä merkityksestään kuvaamaan vaikutelmia, joihin luonto ei ollut niitä tarkottanut. Omituista oli että ylennys tuntui niissä väärentämiseltä.
Mutta voiko se olla mahdollista? Tess ei päästäisi enää pahoja ajatuksia mieleensä. Eihän D'Urberville ollut ainoa pahalta tieltä kääntynyt, sielu oli hänelläkin pelastettavana, miksi pitää hänen kääntymistään mahdottomana? Häntä olikin kiusannut vain omat ajatuksensa, kuullessansa inhan äänen lausuvan uusia, vakavia sanoja. Kuta suurempi syntinen, sitä suurempi pyhimys; eihän tarvinnut kovinkaan paljon tutkia kristinuskon historiaa huomatakseen tämän.