— Ei, ei. Mitäpä sinä minulta anteeksi pyytäisit! Mutta kun sinulla on harso, joka kätkee kauneutesi, niin mikset pidä sitä silmilläsi?
Tess laski harson alas sanoen kiireisesti: — Tuulen suojana se vain olikin.
— Pitänet puhettani sopimattomana, D'Urberville jatkoi, mutta parasta on, etten katso sinuun kovin paljon. Sillä se saattaisi olla vaarallista.
— Vait! sanoi Tess.
— Naisten kasvoilla on ollut liian suuri valta minuun, siksi niitä pelkään. Evankeliuminjulistajalla ei saa olla mitään tekemistä niiden kanssa; ne muistuttavat mieleen entisaikoja, joiden soisi jäävän unhoon.
Kulkiessaan eteenpäin heidän keskustelunsa supistui pikku huomautuksiin. Tess mietti mielessään, kuinka pitkälle D'Urberville seuraisi häntä, mutta ei viitsinyt suoraan käskeä häntä kääntymäänkään. Porttien ja jalkaportaiden ohi mennessään he huomasivat niissä usein punaisilla kirjaimilla maalattuja raamatunlauseita, ja niitä alinomaa nähdessään Tess kysäisi, tiesikö hän kuka oli ottanut vaivakseen maalata noita kuulutuksia. D'Urberville kertoi miehen toimivan hänen ja muiden näillä seuduilla liikkuvien saarnamiesten kustannuksella. Muistutuksia maalattiin sitä varten, ettei mitään keinoa jätettäisi käyttämättä paatuneitten sydänten liikuttamiseksi.
Tie kulki "Ristikäsi" nimisen paikan ohi. Koko tämä seutu oli karua ja synkkää, mutta tuo kohta oli kaikkein ikävin. Ei ollut havaittavissa pienintäkään piirrettä, joka olisi voinut viehättää maalarin tai luonnonihailijan silmää. Paikan nimi johtui tien varrella kohoavasta kivipatsaasta, järeästä ryhmyisestä muistomerkistä, joka oli tehty paikkakunnalla tuntemattomasta kivilajista, ja johon ihmiskäsi oli karkeasti hakattu. Muistomerkin historiasta ja tarkotuksesta kulki erilaisia tarinoita. Jotkut tietoniekat sanoivat siinä kerran olleen suuren ristin, josta nykyinen patsas oli vain pieni osa, toiset väittivät kiven olevan alkuperäisessä kunnossaan ja pystytetyn muinoin rajapyykiksi tai kokouspaikan merkiksi. Olipa sen synty millainen tahansa, joka tapauksessa tekee kivi jylhässä ympäristössään synkän juhlallisen vaikutuksen välinpitämättömimpäänkin ohikulkijaan.
— Taitaapa pitää nyt erota, sanoi D'Urberville, kun he lähestyivät patsasta. Minun on saarnattava Abbot's-Cernelissä kuuden aikaan tänä iltana, ja tieni kääntyy tästä oikeaan. Ja sinä sait minut hieman levottomaksi, Tess, — en voi, en tahdo sanoa miksi. Minun täytyy lähteä tieheni ja saada voimia… Mistä se johtuu, että sinä puhut niin sujuvasti nykyään? Kuka sinua on opettanut niin hyvää kieltä käyttämään?
— Yhtä ja toista olen oppinut koettelemusteni aikana, sanoi Tess kartellen.
— Mitä koettelemuksia sinulla on ollut?