Kirje aikoi ilmaisemalla kirjottajan suuren ilon D'Urbervillen kääntymisestä, jonka perästä seurasi kiitokset siitä, että D'Urberville ystävällisesti oli pastorille asiasta ilmottanut. Pastori Clare vakuutti lämpimästi antavansa D'Urbervillelle hänen käytöksensä anteeksi ja olevansa sangen innostunut nuoren miehen tulevaisuuden tuumista. Hän, Clare, olisi kernaasti tahtonut nähdä D'Urbervillen sen kirkon palveluksessa, jonka hyväksi hän oli uhrannut niin monta vuotta elämästään, ja olisi mielellään auttanut häntä pääsemään johonkin pappisseminaariin. Mutta kun D'Urberville kenties ei ollut halukas hukkaamaan niin paljon aikaa kuin siihen menisi, ei Clare tahtonut pitää kiinni ehdotuksestaan. Työskennelköön kukin parhaalla tavallaan, noudattaen henkensä kutsumusta.
D'Urberville luki kirjeen yhä uudelleen ja näytti saavan siitä voimaa.
Hän luki myöskin muutamia värssyjä raamatustaan astellessaan tietä
pitkin, kunnes hänen kasvonsa näyttivät kylmän rauhallisilta, eikä
Tessin kuva nähtävästi enää vaivannut hänen mieltänsä.
Sillä välin Tess riensi kotiansa kohti. Matkalla tuli hänelle paimen vastaan.
— Mitä varten siellä on oikeastaan kivipatsas tuolla tien varrella, hän kysyi. Onko siinä aikoinaan ollut pyhä risti?
— Risti — ei, ei siinä ole mitään ristiä ollut. Se on kamala paikka, neiti. Kiven kuuluvat ennen muinoin pystyttäneen jonkun pahantekijän sukulaiset; konnan kädet oli naulattu pylvääseen, ja hirteen oli lopulta vedetty koko mies. Luunsa lepäävät kiven alla. Hänen kerrotaan myyneen sielunsa paholaiselle ja joskus kävelevänkin näillä tienoilla.
Kamala kertomus vaikutti Tessiin puistattavasti, ja hän riensi tiehensä yksinäisen paimenen luota. Oli jo hämärä käsissä, kun hän saapui Flintcomb-Ashiin. Kylää lähestyessään hän tapasi tiellä nuoren tytön ja nuoren miehen, jotka olivat niin kiintyneet omiin tuumiinsa, etteivät huomanneet hänen tuloaan. Varsin häikäilemättä he puhelivat toisilleen, nainen selvästi ja rauhallisesti, mies lämpimällä ja hiljaisella äänellä. Tuokion ajan nuo äänet Tessin sydäntä ilahuttivat, mutta ilo haihtui ajatellessa, että tuommoisesta oli lähtenyt alku hänen omaankin onnettomuuteensa.
Kun hän tuli lähemmä, niin tyttö pyörähti rauhallisesti päin ja tunsi hänet; nuori mies puikki hämillään tiehensä. Nainen oli Izz Huett, ja niin utelias oli hän kuulemaan Tessin matkasta, että unohti omat asiansa tuota pikaa. Tess ei ruvennut kuitenkaan seikkaperäisesti kertomaan matkansa vaiheita, ja Izz, ollen järkevä tyttö, alkoi haastella omasta pikku seikkailustaan, josta Tesskin oli tullut osan nähneeksi.
— Hän on Amby Seedling, sama poika, joka kävi joskus meitä auttamassa Talbothaysissa, hän selitti välinpitämättömästi. Mistä lie saanut tietää minun täällä olevan — eikös pyyhältänyt perästä! Sanoo rakastaneensa minua jo kaksi vuotta. Mutta en minä ole hänelle vielä oikeata selvää antanut.
46.
Useita päiviä oli kulunut Tessin turhasta matkasta, ja hän oli jälleen peltotyössä. Etäämpänä oli kyntömiehiä, jotka verkalleen ja vakaina astelivat auransa perästä.