— Naimisissa! Naimisissa!… Koska niin on asiat, hän lisäsi tyynesti, repien paperin verkalleen kappaleiksi ja pistäen palaset taskuunsa, koska se ei käy päinsä, niin saanenhan toki tehdä jotain hyvää sinulle ja miehellesi, olipa hän kuka tahansa. Paljonkin olisi kysyttävää, mutta jääköön kysymättä, kun se on sinusta vastenmielistä. Helpompi olisi kuitenkin tehdä hyvää sinulle ja hänelle, jos hänet tuntisin. Onko hän tässä talossa?
— Ei, mutisi Tess, hän on kaukana.
— Kaukana? Kaukana sinusta? Mikähän mies se sitten onkaan?
— Voi, älä sano hänestä pahaa sanaa! Sinun syytäsi oli kaikki… Hän sai tietää…
— Ah, semmoinenko juttu onkin. Sepä ikävätä, Tess.
— Niin kylläkin.
— Mutta jättää sinut — jättää tuolla lailla raatamaan!
— Ei hän jättänytkään minua raatamaan, huudahti Tess, pyrkien puolustamaan poissaolevaa. Ei hän tiedäkkään! Omaa puuhaani on kaikki.
— Kirjottaako hän sinulle?
— En — en sano. Ne ovat yksityisiä asioitamme.