— Jos olisin leikkituulella, niin sanoisin: tämähän muistuttaa suuresti paratiisia! hän huomautti veitikkamaisesti, katsellen häneen pää kallellaan.
— Mitä sinä tarkotat? kysyi Tess heikosti.
— Joku leikinlaskija saattaisi sanoa, että tämä näyttää ihan paratiisilta. Sinä olet Eeva, ja minä olen pahahenki, joka viettelen sinua ilkeän eläimen haahmossa. Miltonin esittämää kuvausta minä usein uskossa ollessani muistelin. Näin hän kuvailee:
"Oi valtijatar, lyhyt ompi tie
Taa myrttipensaiden.
… Jos suostut sa
Mun seuraani, sun sinne johtaa voin."
"Vie", virkkoi Eeva.
Ja niin edespäin. Rakas Tess, mainitsen tämän vain seikkana, josta sinulla on kenties ollut aivan väärä käsitys; sinähän ajattelet niin pahaa minusta.
— En ole koskaan sanonut sinua saatanaksi tai ajatellut sitä. En minä sinua ajattelekkaan, paitsi milloin loukkaat minua. Tulitko sinä tänne työhön vai minun tähteni?
— Ihan sinun tähtesi. Sinua katsomaan, ei mitään muuta. Jotten herättäisi huomiota, ostin tämän puseron muutamasta myymälästä, jossa näin sen riippuvan. Tulin panemaan vastalauseeni sitä vastaan, että sinä teet näin kovaa työtä.
— Mutta minäpä teen tätä varsin mielelläni — isän hyväksi tämä tulee.
— Oletko sinä eronnut pois entisestä työpaikastasi?
— Olen.