— Mihin sinä sitten aijot lähteä? Matkustat kai rakkaan puolisosi luo?
Tess ei voinut sietää nöyryyttävää huomautusta.
— Oh, en tiedä, sanoi hän katkerasti. Ei minulla ole puolisoa.
— Totta puhutkin — sikäli kuin sinä asiaa ajattelet. Mutta ystävä sinulla kuitenkin on, ja olenpa päättänyt laittaa elämäsi huolettomalle kannalle, sinusta välittämättä. Kotiin mentyäsi saat nähdä, mitä sinulle olen lähettänyt.
— Voi, Aleksander, soisin ettet minulle mitään antaisi! En voi ottaa sinulta mitään! Se on minusta vastenmielistä — se ei ole oikein.
— Se on oikein! hän huudahti päättävästi. Jos minä kerran menen tapaamaan naista, jota rakastan, niin saanenhan toki auttaakkin häntä murheistaan.
— Mutta minä tulen varsin hyvin toimeen! Olen vain huolissani siitä, siitä että … en toimeentulostani ollenkaan.
Hän pyörähti ympäri ruveten epätoivoisesti jatkamaan työtänsä, kyynelten välähdellessä tadikonvarrelle ja savipaakuille.
— Olet huolissasi lapsista — veljistäsi ja siskoistasi, jatkoi
D'Urberville. Olen heitäkin ajatellut.
Tessin sydän vapisi; D'Urberville oli koskettanut arkaan kohtaan. Oli arvannut mikä häntä enimmän suretti. Kotiin palattuansa hän oli vaalinut lapsia intohimoisen hellästi.