— Jollei äitisi parane, niin jonkun täytyy pitää heistä huolta, sillä isästäsi ei taida olla heille paljoakaan varaa.
— On hänestä minun avullani. Hänen täytyy pitää huolta.
— Ja minun avullani myös.
— Ei — siitä ei tule mitään.
— Tämäpä helkkarin hullua! huudahti D'Urberville. Ukko on siinä uskossa, että olemme sukulaisia, ja on tietysti sangen tyytyväinen.
— Eipä olekkaan. Olen kertonut hänelle asian oikean laidan.
— Jopa olitkin mieletön.
D'Urberville riensi suutuksissaan hänen luotansa aitaviereen, missä riisui yltänsä pitkän puseron, jota oli pitänyt valepukunansa. Hän kääri sen kokoon, heitti tuleen ja meni tiehensä.
Ei luonnistanut työnteko Tessille tämän perästä. Olo tuntui rauhattomalta, hän mietti mielessään, meniköhän D'Urberville hänen kotiinsa. Ottaen tadikon käteensä hän alkoi astella kotia kohti.
Vähän matkan päässä talosta muuan siskoista juoksi häntä vastaan.