— Tess hoi — kuulehan! Liisu-Viisu itkee kohti kurkkua, sisällä on hyvin paljon ihmisiä, äiti voi paremmin, mutta isä kuuluu kuolleen.
Lapsi käsitti täydelleen tapauksen suuruuden, mutta ei sen surullista puolta. Hän katsoi Tessiin kysyvin, suurin silmin, kunnes huomasi, miten kertomansa uutinen häneen vaikutti, ja lisäsi:
— Tess, emmekö saa puhutella isää tämän koommin?
— Mutta isähän oli vain vähän pahoinvoipa! huudahti Tess hajamielisesti.
Liisu-Viisu tuli heidän luoksensa.
— Hän kuoli vastikään. Tohtori sattui olemaan juuri äidin luona ja hän sanoi, että isää oli mahdoton pelastaa, koska hänen rasvottunut sydämensä oli tehnyt lakon.
Niin, Durbeyfieldien pari oli vaihtanut paikkaa: kuoleva oli pelastunut vaarasta, ja vähemmän sairas lepäsi laudalla. Tapauksella oli suurempikin merkitys. Ukko Durbeyfieldin elämällä oli arvonsa huolimatta hänen persoonallisesta toiminnastaan, joka ei tainnut paljoa merkitä. Hän oli viimeinen mies kolmesta sukupolvesta, joiden ajaksi talo ja siihen kuuluva maa-ala oli annettu vuokralle; kauan aikaa oli jo maanomistaja ahnain silmin katsellut rakennusta saadakseen sen omille työmiehilleen. Ja sitä paitsi eivät maanomistajat koskaan pitäneet pitkäaikaisista vuokramiehistä, koska nämä elivät aivan kuin olisivat olleet itsenäisiä tilallisia.
Ja näin Durbeyfieldit, joiden nimi kerran oli ollut D'Urberville, näkivät joutuvansa saman kohtalon alaisiksi, minkä he epäilemättä olivat valtansa kukkuloilla ollessansa monta kertaa, kenties ankarammassa muodossa, valmistaneet tuommoisille maattomille raukoille, jommoisia he nyt itse olivat. Näin kaikki, mitä on auringon alla, nousee ja laskee ikäänkuin luoteen ja vuoksen vaikutuksesta.
51.
Viimeinkin tuli Maarian ilmestyspäivä, jolloin koko maalaiskansa on levottomassa liikkeessä. Silloin astuvat palvelukseen kaikki kynttilänpäivänä pestautuneet palkolliset.