— En huomannut mitään, hän vastasi. Taisin kyllä kuulla ajoa, vaikka luulin vaunuilla ajettavan. Olin vähän kuin haaveissani.
— Kuulit kenties D'Urbervillein vaunuilla ajettavan. Kai sinä tuon tarinan tunnet?
— En. Mun … joku sitä kerran yritti kertoa, mutta miten lienee jäänytkään.
— Jos olet oikea D'Urberville, en minäkään saane sitä kertoa. Mitä itseeni tulee, en ole oikea D'Urberville, niin ettei siitä ole väliä. Pelottava juttu muutoin. Noiden näkymättömien vaunujen jyrinän kuulevat vain ihmiset, joiden suonissa virtailee D'Urbervillein verta, ja niiden kuulemista pidetään pahan merkkinä. Tarina kertoo murhasta, jonka muuan perheen jäsenistä oli tehnyt satoja vuosia sitten.
— Kerrohan koko tarina, kun olet kerran alkuun päässyt.
— No hyvä. Muuan D'Urberville kuului ryöstäneen kauniin naisen, joka koki karata vaunuista, joissa hän vei häntä pois ja kamppailussa D'Urberville tappoi hänet — tai nainen tappoi tämän, en muista kumpiko. Semmoinen on tarina… Mutta tehän olette lyöneet kimpsunne ja kampsunne läjään, aijotteko lähteä matkaan?
— Huomenna — Maarianpäivänä aijomme lähteä.
— Kuulin jo siitä, mutta en ottanut oikein uskoakseni; niin kovin hätäistä. Miksi te lähdette?
— Isän kuoltua päättyi talon vuokra-aika — meillä ei ole oikeutta asua täällä kauempaa. Viikkokaupalla olisimme kenties saaneet asua — jollei minua olisi ollut.
— Sinua?