— Ei. Hän ei tule koskaan, vastasi Tess kylmän toivottomana.
— Kuka se sitten oli?
— Oh, ei sinun tarvitse sitä kysellä. Olet nähnyt hänet ennenkin, samoin minäkin.
— No, mitä hänellä oli sanomista? kysyi Joan uteliaana.
— Kerronpahan huomenna, kun olemme päässeet Kingsbereen — kerron joka sanan.
Hän oli sanonut, ettei se ollut hänen puolisonsa. Mutta hänessä tuntui käyvän yhä voimakkaammaksi tunto, että ruumiillisessa merkityksessä ainoastaan tämä mies oli hänen puolisonsa.
52.
Varhain seuraavana aamuna, kun vielä oli pimeä, häiritsi valtateiden varrella asuvien yörauhaa kova jyrinä, jota miltei katkeamatta jatkui päivän valkenemiseen saakka — jyrinä, joka yhtä varmasti palautui tämän kuun ensimäisellä viikolla kuin käen kukunta kolmannella. Yleinen muutto oli alkanut. Tyhjiä vaunuja ja rattaita riensi hakemaan muuttajain tavaroita, sillä isäntäin asia oli noutaa uudet palvelijat ja heidän kapineensa. Hakumiehet läksivät matkaan jo puolesta öin ehtiäkseen ajoissa perille.
Mutta ei ainoakaan isäntä lähettänyt hevostaan Tessiä ja hänen äitiänsä noutamaan. He olivat vain naisia eikä säännöllisiä työläisiä, heitä ei juuri kaivattu missään, ja siksi oli heidän omalla kustannuksellaan otettava hevonen.
Tess huokaisi helpotuksesta nähdessään, ettei tuona aamuna satanut, vaikka ilma oli raskas. Ilkeätä olikin muutto sateella: kastui huonekalut, kastui sänkyvaatteet, pukimet ja kaikki, monesti siitä tauditkin saivat alkunsa.