Äiti, Liisu-Viisu ja Abraham olivat myös valveilla, mutta nuoremmat lapset saivat vielä nukkua. Haukattiin vähän einettä heikossa valossa ja käytiin sitten kapineihin käsiksi.
Ripeästi sujui tavarain siirto, sillä pari ystävällistä naapuria oli tullut auttamaan. Kun huonekalut oli nostettu rattaille, tehtiin sänkyvaatteista pyöreä pesä, jossa Joan Durbeyfield ja pikku lapset saisivat istua matkatessa. Kesti kuitenkin kotvasen, ennenkuin jouduttiin lähtemään, sillä hevoset oli riisuttu; mutta viimeinkin, kahden tienoissa, päästiin tielle. Pata heilui edestakaisin kärryjen akselissa. Rouva Durbeyfield istui lasten kera kuorman päällä. Polvillaan oli hänellä seinäkello, joka rattaiden keikkuessa tuon tuostakin löi hiljaa yksi tai puoli kaksi. Tess ja Liisu-Viisu kävelivät rattaiden rinnalla, kunnes päästiin kylästä.
He olivat käyneet jäähyväisillä muutamain naapureinsa luona sinä aamuna ja edellisenä iltana, ja pari niistä oli lähdettäessä tullut toivottamaan heille onnea matkalle, vaikka sydämessään eivät juuri tainneet uskoa semmoisen perheen kuin Durbeyfieldin voivan menestyä, sillä Durbeyfieldit olivat hyväntahtoisia kaikkia muita paitsi itseään kohtaan.
Rattaat alkoivat kohta kohota ylöspäin, ja tuuli kävi navakammaksi, kun saavuttiin ylävämmälle seudulle. Huhtikuun kuudes päivä oli käsissä; tuon tuostakin tuli Durbeyfieldejä vastaan rattaat, joissa muuttomiehet olivat kuorman päällä. Kuormat oli aina tehty samalla tavalla, kenties se olikin yhtä ominaista majanmuuttajille kuin kuusikulmio mehiläiselle. Koko laitteen perustana oli perheen säilikkö, joka kiiltävine heloineen ja sormenjälkineen kohosi mahtavana etualalla hevosten häntien yläpuolella, ikäänkuin jonkunlainen "liitonarkki", jota oli kuletettava arvokkaalla tavalla.
Jotkut perheet olivat iloisia, toiset alakuloisia; muutamat puhalluttivat hevosiaan ravintolain kohdalla, muutamat ajoivat ohi. Durbeyfieldin matkue pysähtyi myöskin ravintolan luo juottamaan hevosia ja nauttimaan hieman virvokkeita.
Siinä viivyttäessä Tess huomasi sinisen mukin, joka nousi ja laski ilmassa erään kuorman päällä istuvien naisten kesken. Hän seurasi silmillään mukin matkaa ylöspäin ja näki, kuinka siihen tarttui käsi, jonka haltijan hän hyvin tunsi. Tess riensi vankkurien luo.
— Marian ja Izz! hän huudahti tytöille, sillä hepä siellä istuivat perheen kera, jonka luona olivat asuneet. — Oletteko te tänään muuttohommissa, niinkuin muutkin?
Olivat he. Kovin oli käynyt elämä rasittavaksi Flintcomb-Ashissa, olivat lähteneet melkein varkain tiehensä — haastattakoon Groby oikeuteen, jos tahtoi. He kertoivat mihin nyt aikoivat asettua, ja Tess mainitsi myös uuden asuinpaikkansa.
Marian kumartui kuorman yli ja sanoi hiljaa:
— Tiedäppäs, että se herra, joka sinua myötäänsä ajaa takaa — arvaathan ketä tarkotan — tuli lähdettyäsi Flintcombiin sinua kysymään. Emme sanoneet missä olit, sillä tiesimme, ettet tahtonut häntä nähdä.