— Poikani, poikani — oletko vihdoinkin kotona? huudahti rouva Clare välittämättä tällä hetkellä sen enempää hänen kerettiläismielipiteistään, jotka olivat tämän eron saaneet aikaan, kuin tomusta, joka peitti hänen vaatteitaan. Valoisaan huoneeseen tultua hän loi tarkastavan silmäyksen poikaansa.
— Oi, eihän se olekkaan Angel, se Angel, joka meni luotani! hän huudahti surullisena kääntyen pois.
Isä ällistyi myöskin nähdessään poikansa, sillä vieraassa maassa, johon Angel odottamattoman kohtaloniskun murjomana oli rientänyt, olivat lukemattomat vaikeudet ja paha ilmanala muuttaneet hänen muotonsa aivan toisennäköiseksi. Saattoi nähdä luurangon ihon takaa, ja miltei hengen luurangon takaa. Hän muistutti Crivellin kuollutta "Kristusta". Kuopallansa olevain silmäin tienoilla iho oli kalman kalpea, ja katse oli raukea. Ryppyjä ja teräviä juovia, hänen ijäkkäiden esi-isäinsä kaunistuksia, oli ilmestynyt hänen kasvoilleen kaksikymmentä vuotta ennen aikojansa.
— Sairastin siellä vieraalla maalla, kuten tiedätte, hän sanoi. Mutta nyt olen terve mies.
Mutta ikäänkuin osottaakseen hänen väitteensä vääräksi, hänen polvensa tuntuivat horjuvan, ja hän istuutui kiireisesti tuolille, jottei kaatuisi. Se oli vain lievä heikkouden kohtaus, johtuen rasittavasta matkasta ja hetkellisestä mielenliikutuksesta.
— Onko minulle tullut äskettäin kirjeitä? hän kysyi. Sain viimeksi lähettämänne aivan sattuman kaupalta ja kovin myöhään; muutoin olisin kenties tullut aikaisemmin.
— Se oli kai vaimoltasi?
— Niin oli.
Vain yksi kirje oli äskettäin tullut. Sitä ei oltu lähetetty, koska arveltiin hänen pian palaavan.
Hän avasi kiireisesti kirjeen ja joutui hämilleen lukiessaan nuo voimakkaat sanat, joilla Tess ilmaisi tunteitaan viimeisessä hätäisesti kyhätyssä kirjeessään: