Voi, miksi olet minua niin julmasti kohdellut, Angel? En sitä ansaitse. Olen monesti tätä ajatellut enkä sinulle koskaan, en koskaan voi anteeksi antaa! Tiedäthän, etten minä aikonut tehdä sinulle vääryyttä — miksi siis sinä olet tehnyt minulle niin paljon pahaa? Olet julma, hyvin julma! Koetan unohtaa sinut. Vain vääryyttä olen saanut sinulta osakseni! —
T.
— Täyttä totta, sanoi Angel, heittäen kirjeen pöydälle. Kenties hän ei koskaan lepy minuun.
— Älähän ole, Angel, niin kovin huolissasi yksinkertaisesta maalaistytöstä, sanoi hänen äitinsä.
— Maalaistytöstä! Mitäpä me itse olisimme sen parempia! Toivon, että hän olisi sitä siinä merkityksessä kuin te tarkotatte, mutta antakaahan kun mainitsen erään seikan, josta en ennen ole puhunut: hänen isänsä on erään vanhimman normannilaissuvun jälkeläinen, samoin kuin monet muut, jotka elävät hiljaista elämää kylissämme maata myyrien ja joita nimitetään maalaisiksi.
Hän meni aikaisin levolle ja tunsi seuraavana aamuna itsensä perin pahoinvoivaksi, jonka vuoksi jäi kamariinsa. Hän mietti asemaansa. Päiväntasaajan tuolla puolen ollessaan ja saadessaan Tessin lempeä uhkuvan kirjeen, hänestä oli tuntunut mitä yksinkertaisimmalta asialta syöksyä hänen syliinsä ja antaa hänelle anteeksi. Mutta nyt, kun hän oli palannut kotiin, ei asia tuntunutkaan niin helpolta. Tess oli kiihkeä ja kuumaverinen, ja hänen viimeinen kirjeensä saattoi Angelin kysymään itseltään, olikohan viisasta edeltäpäin ilmottamatta mennä häntä tapaamaan hänen vanhempainsa luona. Jos hänen rakkautensa tosiaankin oli muuttunut tällä välin inhoksi, niin äkillisestä tapaamisesta olisi seurauksena vain karvaita sanoja.
Clare arveli olevan parasta ilmottaa Tessille tulostaan parilla rivillä. Sitä paitsi hän lausui toivovansa, että Tess vielä asui vanhempainsa luona Marlottissa, kuten erotessa oli sovittu. Hän lähetti kirjeen samana päivänä, ja loppuviikolla saapui mrs Durbeyfieldiltä lyhyt vastaus, joka ei ollenkaan vähentänyt hänen levottomuuttaan, sillä siinä ei ollut mitään osotetta, vaikkei kirje nähtävästi ollut Marlottissa kirjotettu.
Herra Clare!
Näillä riveillä tahdon tietää antaa, että Tyttäreni on nykyään poissa luotani, enkä osaa varmasti sanoa milloin hän tulee takaisin, mutta kyllä minä teille Ilmotan, heti kun hän tulee. Ei minulla ole oikeutta sanoa, Missä hän nykyään on. Mainitsen vielä, että minä muutin perheineni joku aika sitten Marlottista…
Kunnioittaen
Joan Durbeyfield.