— No, kaunokaiseni, mitä sinulla on asiaa? hän kysyi Tessiä läheten.
Ja huomattuaan, että tyttö oli aivan kuin puusta pudonnut, hän lisäsi:
— Älä ole peloissasi. Minä olen mr D'Urberville. Onko sinulla asiaa
minulle vai äidilleni?
Tämä D'Urberville-suvun edustaja ei vastannut Tessin odotuksia senkään vertaa kuin talo ja puisto. Hän oli kuvaillut tapaavansa ijäkkäät ja arvokkaat kasvot, kaikki D'Urbervillein piirteet hienostuneina, ruumiillistuneiden muistojen uurtamina ja esittäen hieroglyyfeissä vuosisatoja hänen perheensä ja Englannin historiaa. Tess päätti kuitenkin käydä asiaan kiinni, koska ei ollut toivoa muuten selviytyä, ja sanoi:
— Minulla on asiaa äidillenne, sir.
— Pelkään, ettet voi tavata äitiäni — hän on sairas, vastasi väärien
D'Urbervillein edustaja, sillä nuori mies oli Aleksander, Simon
Stoke-vainajan ainoa poika. — Etköhän voisi uskoa asiaasi minulle?
Minkä vuoksi haluat tavata äitiäni?
— Minun piti … minun … enpä saata oikein sanoa.
— Huviksesiko vain?
— Eikä mitä. Jos minä puhuisin teille, niin se näyttäisi…
Tessistä tuntui nyt asia niin somalta, jopa naurettavalta, että hänen viehkeä suunsa, huolimatta siitä että häntä pelotti seistä tuon herran edessä, vetäysi hymyyn, mikä yhä enemmän kiinnitti tummaverisen Aleksanderin huomiota häneen.
— Se on hyvin hullua, sopersi hän. Ei sitä osaa sanoa.
— Mitä joutavia; semmoisista minä olenkin mielissäni. Kerro pois, tyttö kulta, hän sanoi ystävällisesti.