— Hän on Sandbournessa.
— Missä siellä? Sandbourne kuuluu kasvaneen isoksi kaupungiksi.
— En tiedä sen tarkemmin — Sandbournessa hän on. Minä puolestani en ole koskaan siellä käynyt.
Nähtävästi Joan puhui totta. Clare ei udellut enempää.
— Tarvitsetteko mitään? hän kysyi ystävällisesti.
— Emme, herra Clare, vastasi Joan. Elämme aika hyvin.
Clare läksi tiehensä käymättä sisällä. Rautatie-asema oli puolen peninkulman päässä; hän maksoi kyytimiehelleen palkan ja astui jalkaisin asemalle. Viimeinen Sandbourneen menevä juna läksi kohta sen perästä, vieden Claren mukanaan.
55.
Hankittuaan huoneen eräässä ravintolassa ja sähkötettyään isälleen osotteensa Clare läksi yhdentoista aikaan illalla kävelemään Sandbournen kaduille. Näin myöhällä ei sopinut tiedustella eikä käydä tapaamassa ketään; täytyi jättää huomiseen. Mutta ei hän saattanut mennä vielä nukkumaankaan.
Tämä uudenaikainen kylpypaikka itäisine ja läntisine asemineen, rantapatamineen, petäjikköineen, kävelypaikkoineen ja puutarhain ympäröimine huviloineen näytti Angel Claresta satumaailmalta, joka oli syntynyt kuin taikasauvan kosketuksesta. Kaupungin ulkopuolella oli luonto alkuperäisessä tilassaan, ei turvettakaan oltu käännetty sitten Caesarin päivien. Mutta kuitenkin oli tämmöisen luonnon keskeen kohonnut uhkea huvittelupaikka; olipa se vetänyt Tessinkin puoleensa.