Pilareja tuntui olevan toinen toisensa vieressä, tunnustelipa miltä puolen tahansa.
— Tämäpä vasta on tuulten temppeli, sanoi Clare.
He astuivat eteenpäin, kunnes olivat pilariston keskellä.
— Tämä on Stonehenge, jatkoi Angel.
— Pakanuuden aikainen temppelikö?
— Niin. Vuosisatoja vanha, vanhempi D'Urbervillein hautoja. No, mikäs neuvoksi, kultaseni? Kenties löydämme edempänä suojapaikan.
Mutta Tess, ollen upi uuvuksissa, heittäysi pitkähkölle paadelle, jota pilari suojasi tuulelta. Kivi oli kuiva ja lämmin, sillä aurinko oli koko edellisen päivän siihen helottanut, ja Tessistä tuntui paljon mukavammalta loikoa siinä kuin kulkea kylmässä heinikossa, mikä oli kastellut hänen kenkänsä ja hameen helmansa.
— En haluaisi lähteä edemmäksi, Angel, hän sanoi ojentaen kätensä hänen kättänsä saavuttaakseen. Emmekö voi täällä odottaa?
— Pelkäänpä, ettei se käy päinsä. Tämä on kovin näkyvä paikka päivän aikaan.
— Nytpä muistuu mieleeni, että joku äitini sukulainen oli täällä paimenena. Ja pakanaksihan sinä Talbothaysissa tapasit minua sanoa. Niin että nyt olen kotonani.