D'Urberville nyökäytti päätään.
— Oh, kuinka kiltti olittekin, huudahti tyttö mieli nolona siitä, että juuri tällä hetkellä piti kiittää häntä.
— Lapset kuuluivat myös saaneen leikkikaluja.
— En ole tiennyt, että olette heille mitään antanut, Tess mutisi kovin liikutettuna. — Melkeinpä toivon, ettette olisi sitä tehnyt. Niin toivonkin.
— Miksikä, rakas tyttöni?
— Se — sitoo minua.
— Tess — etkö rakasta minua nyt vähääkään?
— Olen kiitollinen, myönsi tyttö vastahakoisesti. Mutta pelkäänpä, etten… Hänelle johtui mieleen, että D'Urbervillen kuumat tunteet häntä itseään kohtaan olivat aiheuttaneet tuon menettelyn, ja tämä koski häneen niin kipeästi, että hän alkoi itkeä, ensin hiljaa ja sitten ääneensä.
— Rakas Tess kulta, älä itke! Istuhan siinä ja odota minua — Tess istuutui nöyrästi lehtikasalle, vavisten hieman. — Kylmääkö sinua? kysyi hän.
— Pikkusen.