"Ei, niin ei voi olla laita. Mitä oikeastaan tarkoitatte?" kysyi
Alwyn Hill.
"Aivan varmaan hän karkasi. Hän kohtasi apulaispastorin linnan puistossa pari kuukautta sen jälkeen kun oli mennyt herttuan kanssa naimisiin. Useat eri henkilöt näkivät heidän kohtauksensa ja kuulivat osia heidän keskustelustaan. He sopivat matkasta, ja muutamia päiviä myöhemmin herttuatar lähti hänen seurassaan Plymouthista."
"Se ei ole totta."
"Sitten se on ovelin valhe, mitä milloinkaan on keksitty. Herttuattaren isä uskoi kuolemaansa asti, että hän matkusti apulaisen kanssa. Samassa uskossa oli herttua ja kaikki muutkin ihmiset. Asia herätti aikoinaan suurta huomiota. Herttua seurasi hänen jälkiään Plymouthiin saakka."
"Todellako?"
"Hän seurasi hänen jälkiään Plymouthiin saakka, ja lähetti vakoojia, jotka saivat selville, että hän oli laivakonttorista tiedustellut, oliko mr Alwyn Hill merkinnyt nimensä Western Gloryn matkustajaluetteloon. Saatuaan tietää, että niin oli laita, hän osti itselleen matkalipun käyttäen väärää nimeä. Laivan lähdettyä herttua sai kirjeen, jossa herttuatar kertoi, mitä oli tehnyt. Hän ei palannut milloinkaan. Hänen Armonsa eleli monta vuotta yksinään; vasta vuotta ennen kuolemaansa hän nai tämän ladyn."
Alwyn oli suunnattoman hämmingin vallassa. Mielenmasennuksestaan huolimatta hän seuraavana päivänä kävi tapaamassa uutta herttuatarta. Aluksi herttuatar kovin säikähti, käyttäytyi sitten pidättyvästi ja kylmäkiskoisesti, mutta suostui vihdoin puhumaan aivan avoimesti. Hän näytti herttua-vainajan papereista löydetyn kirjeen, joka todisti Alwynin saamat tiedot oikeiksi. Kirjeen oli lähettänyt Emmeline, siinä oli Western Gloryn lähtöpäivän leima ja sisältönä lyhyt ilmoitus, että hän oli matkustanut mainitulla laivalla Amerikkaan. Alwyn ryhtyi kaikin keinoin selvittämään salaisuutta. Mutta kenen puoleen hän kääntyikin, aina kerrottiin hänelle sama juttu: "Hän karkasi apulaispastorin kanssa." Ehdittyään tutkimuksissaan hieman pitemmälle hän kuitenkin sai tietoonsa muutamia tärkeitä yksityisseikkoja. Hän sai selville sen soutumiehen nimen, joka oli ilmoittautunut, kun herttua etsi puolisoaan, ja oli todistanut kuljettaneensa herttuattaren Western Gloryn kupeelle sateisena iltana vähän ennen laivan lähtöä.
Etsittyään tuota merkillistä soutumiestä monena päivänä Plymouth Barbieanista, mielessään nuo mahdottomat sanat "hän karkasi apulaispastorin seurassa", Alwyn vihdoin löysi hänet. Hän vakuutti puhuneensa totta, muisti vielä varsin hyvin kysymyksessä olevan tapauksen ja osasi kuvailla Emmelinen puvun yksityiskohtia myöten.
Ennenkuin ällistynyt Alwyn lähti Atlannin toiselle puolelle jatkaakseen siellä tutkimuksiaan, asettui hän kirjeellisesti yhteyteen kapteeni Wheelerin kanssa, joka oli ollut Western Gloryn päällikkönä hänen matkustaessaan.
Kapteeni voi muistaa ja päiväkirjamerkintöjensä nojalla ilmoittaa, että naishenkilö, joka oli esiintynyt Alwynin mainitsemalla nimellä, oli kysymyksessä olevana ajankohtana tullut laivaan lunastaen itselleen halvimman paikan köyhimpäin siirtolaisten joukossa, että hän matkalla kuoli sekä näytti käytöksestään päättäen vallasnaiselta. Kapteeni ei voinut aavistaakaan, miksi hän ei ollut sijoittunut ensimmäisen luokan hyttiin eikä tuonut mitään matkatavaroita mukanaan, sillä vaikka hänellä ei ollut paljon rahaa hallussaan, oli hänellä sensijaan koruja, jotka olisi voinut muuttaa rahaksi. "Me hautasimme hänet mereen", jatkoi kapteeni. "Muistan varsin hyvin, että eräs matkustajain joukossa oleva nuori pappismies toimitti hautausmenot."