Bettykin oli saanut samansisältöisen kirjeen. Äidin ei tarvinnut muuta kuin luoda silmänsä hänen kasvoihinsa nähdäkseen miten tiedonanto tyttöön vaikutti. Hän oli kalpea kuin palttina.
"Sinun tulee ottaa hänet vastaan niin ystävällisesti kuin suinkin voit", sanoi äiti lempeästi.
"Mutta — mutta — minä — —"
"Sinä olet nyt täysikasvuinen", lisäsi mrs Dornell vakavasti, "ja lykkäysten tulee loppua."
"Entä isä? Minä tiedän varmaan, ettei hän sitä salli! Minä en ole vielä valmis. Jospa hän suostuisi odottamaan vielä vuoden — jospa hän odottaisi edes muutamia kuukausia! Jospa — jospa isä olisi täällä! Minä lähetän heti häntä hakemaan." Äkkiä hän vaikeni, heittäytyi äitinsä kaulaan, purskahti itkuun ja huudahti: "Äiti, äiti, armahda minua — minä en rakasta tuota miestä, miestäni!"
Tuskainen huudahdus kävi mrs Dornellin sydämelle; hän ei voinut pysyä jäykkänä. Mutta mitä voi tehdä enää nyt, kun asiat olivat kehittyneet näin pitkälle. Hän oli hämmennyksissä ja taipui ymmärtämään Bettyä. Aluksi hän oli aikonut lähettää Reynardille myöntävän vastauksen, kehoittaa häntä saapumaan King's-Hintockiin ja salata asian mieheltään, kunnes hän jonakin kauniina päivänä tulisi Fallsistaan ja näkisi kaikki jo järjestettynä, Reynardin ja Bettyn elämässä toistensa kanssa rauhassa ja rakkaudessa. Mutta päivän tapaukset ja tyttären äkillinen tunteenpurkaus muuttivat hänen suunnitelmansa. Betty oli epäilemättä valmis toteuttamaan uhkauksensa, antamaan isälleen asiasta tiedon, ehkäpä pakenemaankin hänen seurassaan. Sitäpaitsi oli Reynardin kirje osoitettu mr Dornellille ja hänelle yhteisesti, ja hänen omatuntonsa ei sallinut sen salaamista.
"Minä lähetän kirjeen heti isällesi", vastasi hän hyvitellen. "Tehköön hän aivan niinkuin hyväksi näkee. Sinä tiedät, että hän ottaa sinun toivomuksesi huomioon. Toivon vain hänen kestävän kirjeen aiheuttaman mielenliikutuksen. Suostutko ehdotukseeni?"
Betty raukka suostui sillä ehdolla, että hän itse saisi lähettää kirjeen matkaan. Äidillä ei ollut mitään sitä vastaan, mutta kohta kun ratsastava sananviejä oli ehtinyt puistokujalta maantielle, alkoi mrs Dornellin myötätunto häipyä. Tytön salainen kiintymys nuoreen Phelipsoniin ei sittenkään ollut mikään mitätön seikka. Betty voi lähettää hänelle tietoja, saattoipa hän yrittää häntä kohdatakin. Se oli perin vaarallista. Stephen Reynardin täytyi nopeasti astua paikalleen Bettyn rinnalle.
Mrs Dornell istuutui kirjoittamaan Reynardille kirjettä, joka loi valoa hänen suunnitelmiinsa.
* * * * *