Tupcombe tuskin tiesi, kuinka he tulivat kotiin tuona yönä. Squire oli niin kipeä, että hänen täytyi istua etukumarassa, ja Tupcombe pelkäsi joka hetki hänen putoavan. Mutta kotiin he vihdoin pääsivät, ja mr Dornell saatettiin heti vuoteeseen.
* * * * *
Seuraavana aamuna oli ilmeistä, ettei Dornell ainakaan lähimpinä päivinä kyennyt lähtemään King's-Hintockiin. Hän makasi vuoteessaan kiroillen kykenemättömyyttänsä toteuttamaan suunnitelmaa, joka oli liian henkilökohtainen ja arkaluontoinen vieraan suoritettavaksi. Hän näet halusi saada kuulla Bettyltä itseltään, oliko Reynard hänelle niin vastenmielinen, että hänen tulonsa muodostuisi suorastaan sietämättömäksi. Siinä tapauksessa, että niin olisi laita, oli Squire päättänyt nostaa tytön taaksensa satulaan ja kuljettaa hänet pois.
Mutta kaikki tuo oli nyt mahdotonta, ja Squire toisti toistamistaan
Tupcomben, sairaanhoitajattaren ja muiden palvelijain kuullen:
"Suokoon Jumala, että hänelle tapahtuisi jotakin!"
Tuo toivomus, jonka Squire alinomaa uudisti heittelehtiessään edellisenä päivänä nautittujen voimallisten rohtojen aiheuttamissa tuskissa, teki syvän vaikutuksen Tupcombeen ja toisiin palvelijoihin, jotka pitivät Dornellin taloa kotinaan ja joille King's-Hintock oli vieras. Tupcombe, ärtyisä mies, ajatteli Reynardin saapumista melkein yhtä levottomana kuin Squire itse. Ajan edetessä ja sen hetken lähestyessä, jolloin Reynard otaksuttavasti tulisi kulkemaan Fallsin ohi matkallaan King's-Hintockiin, Dornellin tunteet joutuivat yhä enemmän kuohuksiin, joten vaikutuksille altis Tupcombe tuskin enää voi tulla hänen läheisyyteensä. Jätettyään isäntänsä tohtorin huostaan hän meni puutarhaan, sillä hänen oli vaikea hengitellä siinä kiihtyneessä ilmapiirissä, joka ympäröi hänen herraansa. Tupcombe oli elänyt Dornellin luona poikavuosista alkaen, oli syntynyt Fallsin muurien suojassa, hänen koko elämäänsä liitti tähän perheeseen uskollinen kiintymys, jonka vertaista ei meidän päivinämme enää tapaa.
Hänet kutsuttiin sisään ja hänelle ilmoitettiin, että oli päätetty heti lähettää hakemaan mrs Dornellia, koska hänen miehensä tila oli arveluttava. Palvelijakunnassa oli pari kolme sellaista, jotka sopivat läheteiksi, mutta Dornell halusi Tupcomben lähtevän. Syy ilmeni varsin pian, sillä Tupcomben ollessa valmis matkaan kutsui Squire Dornell hänet huoneeseensa ja kumartui hänen puoleensa niin että voi kuiskata hänen korvaansa:
"Anna Peggyn liikkua liukkaasti, Tupcombe; järjestä asiat niin, että ehdit perille ennen häntä, ymmärräthän — ennen häntä. Tänä päivänä hän uhkasi tulla. Hän ei ole vielä sivuuttanut Fallsin risteystä. Jos ehdit sinne ajoissa, niin voit saada Bettyn lähtemään tänne — ymmärrätkö? — sen jälkeen kun hänen äitinsä on lähtenyt matkaan; silloin hänellä on täysi syy olla odottamatta Reynardia. Tuo hänet alatietä — Reynard kulkee ylätietä. Sinun tehtävänäsi on pitää huolta siitä, etteivät he tapaa toisiansa — ymmärräthän! — ja sehän on asia, josta ei voi kirjoittaa kirjettä."
Viittä minuuttia myöhemmin Tupcombe ratsasti pitkin tietä — tietä, jota hän oli kulkenut lukemattomat kerrat siitä lähtien kun hänen isäntänsä, pulska nuori maalaisherra, alkoi liikkua kosioretkillä King's-Hintockin kartanossa. Sivuutettuaan Fallsin luona olevat kukkulat tie kulki pitkin, loivin mutkin peninkulmamääriä yli tasankomaan. Menneinä, onnellisina aikoina, jolloin ilo oli vallinnut molemmissa taloissa, oli tämä osa tietä tuntunut yksitoikkoiselta. Nyt, Tupcomben ratsastaessa yksin, yöllä, viemään murheellista viestiänsä, se vaikutti kovin synkältä. Hän ratsasti ja mietti. Jos Squire kuolisi, niin hän, Tupcombe jäisi yksin ja ystävättömäksi, sillä hän ei ollut mrs Dornellin suosiossa. Jos taas Squire pettyisi toiveissa, joihin hän oli koko sielullaan kiintynyt, niin sekin luultavasti olisi kuolemaksi. Näitä seikkoja mietiskellen Tupcombe tavan takaa pysähdytti ratsunsa kuunnellakseen oliko aviomies tulossa. Aika alkoi olla käsissä. Tupcombe oli tarkoin pitänyt tietä silmällä koko iltapuolen, tiedustellut jokaisesta majatalosta, jonka ohi oli ratsastanut ja oli varma siitä, ettei vieras aviomies ollut vielä ehtinyt nuoren valtiattaren luo.
Tytön äitiä lukuunottamatta oli Tupcombe ainoa huonekunnan jäsen, joka aavisti Bettyn kiintymyksen nuoreen Phelipsoniin hellin tuntein, jotka pahaksi onneksi olivat hänessä ilmenneet kohta koulunkäynnin päätyttyä. Senvuoksi hän kykeni — jopa paremmin kuin tytön armas isä — kuvittelemaan miten häneen vaikuttaisi se tieto, että Reynard jo illalla saapuu King's-Hintockiin.
Hän ratsasti ratsastamistaan, milloin epätoivoisena, milloin toivorikkaana. Hän oli varma siitä, ettei mrs Dornell voisi estää Bettyä rientämästä isänsä sairasvuoteen luo, ellei sattuisi niin perin onnettomasti, että vävy saapuisi taloon hänen kintereillään.