Nuorukainen nosti tikapuut sanaakaan sanomatta. Kun tyttö lähestyi lähteäkseen kiipeemään, sanoi hän: "Hyvästi, Betty!"
"Hyvästi", vastasi Betty vaistomaisesti kääntäen kasvonsa häneen päin. Nuorukainen väisti suudelmaa, ja Betty horjahti taaksepäin ikäänkuin kirvelevästä iskusta. Hän kiipesi niin nopeasti, että nuorukainen tuskin ehti seurata ja varjella häntä putoamasta.
"Pyydä äitiäsi heti kutsumaan tohtoria!" virkkoi nuorukainen huolestuneesti.
Betty astui sisään taakseen katsahtamatta. Nuori mies laskeutui alas, nosti pois tikapuut ja meni menojaan.
Päästyään huoneeseensa Betty heittäytyi vuoteeseensa ja purskahti itkemään. Hän ei tahtonut myöntää rakastajansa käyttäytyneen moitittavasti, mutta hän oivalsi nyt, miten ajattelemattomasta hän itse oli menetellyt edellisellä viikolla. Kukaan ei ollut kuullut hänen tulevan, ja hän oli sekä ruumiillisesti että henkisesti liian uupunut voidakseen ajatella lääkärinapua. Tunnin kuluttua hän oli vieläkin sairaampi, todella sairas, ja kun vastoin tavallisuutta ei kukaan tullut huoneeseen makuullemenoaikaan, katsahti hän oveen. Näkyi, että lukko oli väkisin riistetty irti, ja se seikka vei häneltä halun kutsua palvelijaa. Hän avasi varovasti oven ja hiipi portaita alas.
Vastaanotto-ruokasaliksi nimitetyssä huoneessa Betty kovin hämmästyi nähdessään vieraan miehen, joka oli juuri lopettamassa ateriaansa. Äitiä ei näkynyt enempää kuin ketään palvelijoistakaan. Betty kääntyi ja tunsi miehensä.
"Missä on äiti?" kysyi hän ilman minkäänlaista johdantoa.
"Matkustanut isänne luo. Onko — —" Hän keskeytti, säikähtäneenä.
"On, Sir. Tämä täpläinen olento on teidän vaimonne. Minä olen tehnyt sen, jotta saisin teidät pysymään loitolla!"
Reynard oli kuusitoista vuotta vanhempi ja kyllin iäkäs voidakseen tuntea myötätuntoa häntä kohtaan. "Lapsi parkani, teidän täytyy heti mennä makuulle! Älkää peljätkö, minä kannan teidät ylikertaan ja lähetän heti hakemaan lääkäriä."