Hardyn naishahmoja, joissa vaisto vaikuttaa järkielämän ulkopuolella — tai jos tahtoo sanoa, sen yläpuolella — on useilta tahoilta moitittu epätodenmukaisuudesta. Mutta vielä enemmän on ollut muistutettavaa sitä tapaa vastaan, jolla hän muovailee sankariensa ja sankaritartensa elämänvaiheet. Jos hän on laatinut itselleen oman erikoisteorian naisluonnon teistä ja harhateistä, on hänellä vielä tarkemmin määrätty käsitys elämän oikuista ja vaihteluista. Kohtalo on arvaamaton ja järjenvastainen — se on Hardyn samoin kuin vanhojen kreikkalaisten runoilijain silmissä tuntemattomien voimien leikittelyn tulos. Leikki voi aiheuttaa milloin farsseja, milloin murhenäytelmiä, mutta kummassakin tapauksessa se pettää omat toiveemme yhtä suuressa määrin. Ihmiset pyrkivät vapautumaan välttämättömyydestä, he karkaavat velvoituksistaan ja sitoumuksistaan, mutta he palaavat aina, jolleivät ensimmäiseen rakkauteensa niin ainakin ensimmäiseen orjuuteensa. Jos seuraa Hardyn suurten romaanien sarjaa, voi panna merkille, miten tämä pettävän kohtalon aihe alinomaa kertautuu hänen runoudessaan. Samoin kuin hän on eräässä novellikokoelmassaan kuvannut "Life's little ironies", elämän pikku ironioja, on hän "Tessin tarinassa" kuvannut suuren ja traagillisen elämänironian. "Tess" on senvuoksi surullinen tarina, kuten useimmat Hardyn romaaneista.
Mutta paremmin kuin mistään muusta kirjailijan teoksesta oppii "Fawleysta" tuntemaan Hardyn elämänkatsomuksen: — raskaan ja synkän pessimismin, jota eivät lievennä mitkään uskonnolliset tai metafyysilliset lohdutusperusteet ja joka vaikuttaa sitä painostavammin kun se on resignoitunut ja vain poikkeuksittain etsii ilmaisua puhkeamalla katkeriin syytöksiin elämää ja maailmanjärjestystä vastaan.
Näissä suurissa romaaneissa on ironista elämänkulkua tarkasteltu ja käsitelty traagillisena aiheena. Useimmissa nyt suomennetun kirjan kertomuksissa on näkökanta päinvastainen. Hardyn huumori ei missään olekaan ollut niin vapaata kuin "Ylhäisissä naisissa". Ja hänen tyylinsä on näissä lyhyissä kertomuksissa keveämpää ja keskitetympää kuin hänen suuremmissa teoksissaan. Ainoastaan kuvauksissa ilmenee joskus se arvokas ja raskas, mutta samalla ylen monimutkainen sanontatapa, joka on Hardylle ominainen ja joka, sanottakoon siitä mitä tahansa, osaltaan suuressa määrin antaa hänen tuotannolleen persoonallisen luonteen. — — —
Yrjö Hirn.
1.
WESSEXIN ENSIMMÄINEN KREIVITÄR.
Esittänyt Paikallishistorioitsija.
King's-Hintockin kartano (sanoi kertoja kääntäen muistiinpanokirjansa lehteä) — King's-Hintockin kartano on, kuten tiedämme, uhkeimpia niistä herraskartanoista, jotka sijaitsevat kauniin Blaekmoorimme eli Blackmoor Vale'in yläpuolella. Niiden erikoisten tapahtumain aikana, joista nyt käyn kertomaan, rakennus lepäsi, kuten monta kertaa ennen, tyynen ja kirkkaan yön täydessä hiljaisuudessa, vain tähtien viileän hohteen valaisemana. Oli talvisaika, kauan sitten, sillä kahdeksannestatoista vuosisadasta ei ollut kulunut juuri enempää kuin kolmasosa. Talon pohjois-, etelä- ja länsisivuilla olivat kaikki ikkunat kiinni ja kaikki uutimet alhaalla: itäpuolella sitävastoin oli avoinna yksi yläkerran ikkuna, ja sen reunalautaan nojasi kahden- tai kolmentoistavuotias tyttö. Oli selvää, ettei hän ollut siinä huomioitten tekoa varten, sillä hänen silmänsä olivat käsien peitossa.
Nuoren tytön huone oli viimeinen pitkässä rivissä, ja siihen pääsi ainoastaan kulkemalla viereisen suuren makuuhuoneen läpi. Makuuhuoneesta kuului torailevia ääniä; muuten oli talo täydellisen hiljaisuuden vallassa. Päästäkseen kuulemasta noita ääniä neitonen oli noussut vuoteeltaan, heittänyt harteilleen viitan ja nojautunut hengittelemään öistä ilmaa.
Mutta miten hän yrittikin, keskustelun kuulemista hän ei voinut välttää. Sanat kaikuivat hänen korviinsa kiusallisen selvinä; erästä lausetta toisteli ääni — hänen isänsä — moneen kertaan.