Puheenaoleva kokous, joka oli suunniteltu kaksipäiväiseksi, oli avattu sen kaupungin museossa, jonka rakennuksiin ja ympäristöön jäsenten oli määrä tutustua. Välipala oli vast'ikään nautittu ja oltiin juuri lähdössä iltapäiväkävelylle, kun alkoi itsepintaisesti sadella. Poutaa odotellessaan kokouksen osanottajat alkoivat väristä vilusta, vaikka olikin vasta syksy. Niinpä sytytettiin takkavalkea, joka loi lempeätä valoansa vernissattuihin pääkalloihin, uurniin, penaatteihin, marmorilevyihin, pukuihin, rengashaarniskoihin, aseisiin ja messukirjoihin ja elähdytti kivettynyttä ichtyosaurusta ja iguanodonia. Täytettyjen lintujen kuolleet silmät — olentojen, joita sellaisista kokoelmista ei milloinkaan puutu, vaikka ne jatkuvan surmaamisen vuoksi ovat luonnosta melkein sukupuuttoon hävinneet — välkähtivät niinkuin ne olivat välkähtäneet auringon noustessa sinä kohtalokkaana aamuna, jolloin paula kiertyi linnun jalkaan. Silloin veti paikallishistorioitsija esiin käsikirjotuksensa, jonka hän sanoi laatineensa pitäen silmällä mahdollista julkaisemista. Kertomuksen päätyttyä puhuja lausui toivovansa, että ruma sää ja tieteellisempäin esitelmäin puute puolustaa aiheen sopimattomuutta.
Useat jäsenet huomauttivat, ettei rajuilmaa piileksivän seuran sopinut olla nirso ja että he kaikki olivat erittäin kiitollisia siitä omituisesta, kreivikunnan perhekronikkaan kuuluvasta luvusta, jonka olivat kuulleet.
Puheenjohtaja katseli synkkänä ulkosalla yhä riehuvaa sadesäätä ja keskeytti lyhyen vaitiolon huomauttamalla että vaikka seuran jäsenet olivat koolla, ei kumminkaan ollut lainkaan todennäköistä, että he voisivat käydä tutustumassa niihin mielenkiintoisiin asioihin, jotka oli mainittu ohjelmassa.
Rahastonhoitaja huomautti, että heillä oli ainakin katto päänsä päällä ja vielä toinen päivä käytettävänään.
Eräs hentomielinen jäsen, joka istui takakenossa tuolissaan, selitti ettei häntä ollenkaan huvittanut lähteä ulos ja ettei mikään olisi hänelle niin mieluista kuin saada kuulla toinenkin kreivikunnan kronikkaan kuuluva tarina, kerrottiinpa se sitten käsikirjoituksen varassa tai ilman sitä.
Eversti lisäsi, että toisenkin tarinan aiheen pitäisi olla jokin ylhäinen nainen. Sen kuultuaan huudahti eräs herrasmies, joka tunnettiin keikarin nimellä: "Hyvä, hyvä!"
Vaikka puhujat olivatkin vain laskeneet leikkiä, huomautti eräs läsnäoleva rovasti, ettei aineksesta ollut puutetta. Lukuisia tarinoita oli olemassa ylhäisistä naisista, jotka menneinä aikoina olivat mainehikkaita tässä osassa Englantia ja joiden teot ja intohimot nyt enimmältä osalta lepäsivät lyhyen hautakirjoituksen tai kuivan sukupuumerkinnän alla.
Eräs toinen jäsen, vanha tohtori, hieman karski, mutta seuraarakastava mies, yhtyi täydellisesti edellisen puhujan mielipiteeseen ja oli varma siitä, että kunnianarvoisan rovastin muistissa oli yltäkyllin sellaisia tarinoita kauniista naisista, heidän rakkaudestaan ja vihastaan, heidän iloistaan ja suruistaan, heidän kauneudestaan ja kohtaloistaan.
Rovasti oli hieman hämillään ja vastasi torjuen, että heidän ystävänsä lääkäri, joka itse oli lääkärin poika, oli varmaan ehtinyt toimessaan nähdä ja kuulla paljon, joten hän epäilemättä oli jäsenten joukossa kaikkein perehtynein sellaiseen vanhaan tietoon.
Kirjatoukka, eversti, historioitsija, varapuheenjohtaja, suntio, molemmat apulaispapit, herrasmies-liikemies, hentomielinen jäsen, punakka mallasmestari, hiljainen herrasmies, mies hyvästä perheestä, keikari ja useat muut yhtyivät täysin kannattamaan ja pyysivät häntä palauttamaan mieleensä jotakin sentapaista. Vanha tohtori virkkoi, että vaikka hän olikin kaikkein vähimmin odottanut sellaista ehdotusta Mid-Wessexin Luonnontieteellisen ja Historiallis-muinaistieteellisen seuran kokouksessa, ei hän kumminkaan tahtonut kieltäytyä; rovasti puolestaan lupasi esiintyä hänen jälkeensä. Tohtori mietti hetkisen ja päätti sitten kertoa tarinan eräästä Barbara-nimisestä ylhäisestä naisesta, joka oli elänyt viime vuosisadan lopulla. Puhuja pyysi ennakolta anteeksi, että hänen esitelmänsä kenties muodostuisi liian ammatilliseksi. Kuullessaan anteeksipyynnön punakka mallasmestari vilkutti merkitsevästi keikarille, ja sitten aloitti tohtori esityksensä.