"Dorothylle olisi ehkä ollut parempi, jos kreivitär olisi hänet ottanut. Hän on paljoa rikkaampi kun me ja olisi melkoista paremmin voinut ohjata hänet suureen maailmaan."
"Kreivitärkö ottaisi Dorothyn?" kysyi lady Mottisfont säpsähtäen.
"Mitä — oliko hän se rouvashenkilö, joka halusi saada hänet?"
"Oli; hän oleskeli Bathissa siihen aikaan kun asianajaja Gayton kirjoitti minulle."
"Mutta kuinka sinä tiedät tuon kaikki, Ashley?"
Sir Ashley näytti hieman arvelevan. "Niin, minä olen kohdannut hänet", sanoi hän. "Näetkös, hän on toisinaan mukana metsästysretkille, vaikka ei itse ratsastakaan, ja hän kertoi minulle olevansa se rouvashenkilö, joka oli tiedustellut asiaa Gaytonilta."
"Sinä siis olet sekä nähnyt hänet että puhutellut häntä?"
"Useita kertoja, kuten kaikki muutkin."
"Miksi et ole minulle mitään virkkanut?" kysyi lady Mottisfont, "Minä olen kerrassaan unohtanut käydä häntä tervehtimässä. Minä teen sen huomenna tai jonakin lähipäivänä… Mutta Ashley, minä en ymmärrä, kuinka sinä voit sanoa, että olisi ollut parempi, jos Dorothy olisi joutunut hänelle; tyttöhän on nyt niin kokonaan meidän omamme, etten voi sietää tuollaisia ehdotelmia, vaikkapa ne olisivat pelkkää leikkiä." Hänen silmänsä olivat niin kaunopuheisen moittivat, ettei sir Ashley Mottisfont vastannut mitään.
Lady Mottisfont ei metsästänyt sen enempää kuin englantilais-italialainen kreivitär, sitäpaitsi hän puuhaili niin uutterasti taloustoimissa ja Dorothyn vaalinnassa, ettei hänellä ollut halua tuhlata hetkeäkään pelkkään huviin. Oli tosiaankin karkeata aivan kylmästi harkita, mikä vuosia sitten olisi ollut edullisinta lapselle, johon he nyt olivat sydämestään kiintyneet. Lady Mottisfont ei voinut mitenkään ymmärtää, kuinka hänen miehensä voi katsella asiaa niin persoonattomalta kannalta, sillä kuten arvoisat kuulijani lienevät arvanneet oli lady Mottisfont aikoja sitten — ellei jo alunpitäen — aavistanut, mikä sir Ashleyn ja Dorothyn todellinen suhde oli. Paroonin puoliso oli kumminkin niin säyseä ja hienotunteinen, ettei hän milloinkaan ilmaissut epäluulojaan, vaan otti napisematta vastaan, mitä taivas hänen osakseen sääti. Hänen ylevämielisyytensä muuten täysin palkitsi se ilo, minkä tyttöseen kohdistuva rakkaus hänessä herätti.
Muutamia päiviä myöhemmin, kun tuli puheeksi ulkomaanmatka, hänen miehensä palasi tuohon kiusalliseen keskustelun aiheeseen. Siinä tapauksessa, että matkasta tulisi tosi, olisi hänen mielestään melkein vahinko, etteivät he olleet myöntyneet kreivittären toivomukseen. Kreivitär oli kohdannut Dorothyn hänen ollessa hoitajineen kävelyllä ja oli sanonut, ettei hän milloinkaan ollut nähnyt niin miellyttävää lasta.