Tämän jälkeen hän oli alistuvampi. Kuitenkin löysi sir Ashley hänet usein itkemästä jonkin Dorothylle kuuluneen nuken, pienen kengän tai nauhan vuoksi. Sir Ashley päätti matkustaa vaimoineen Pohjois-Englantiin toivoen että ilmaston ja asuntopaikan vaihdos vaikuttaisi edullisesti. Siinä hän ei varsin erehtynytkään, kuten seuraavat tapaukset osoittivat. Lady Mottisfont voimistui sekä ruumiillisesti että henkisesti, mutta oli yhä vieläkin tavattoman arka, jos sattumaltakin kuuli lapsesta puhuttavan. Heidän kotiin palatessaan eivät kreivitär ja Dorothy vieläkään asuneet Fernell Hallissa. Vasta pari kuukautta myöhemmin he saapuivat, ja muutaman päivän kuluttua sir Ashley astui vaimonsa huoneeseen täynnä uutisia.
"Ajattelehan, Philippa! Ja hänelle oli niin kovin tärkeätä saada
Dorothy luoksensa!"
"Mitä nyt sitten?"
"Naapurimme kreivitär menee uusiin naimisiin jonkun herrasmiehen kanssa, johon hän on Lontoossa tutustunut."
Lady Mottisfont hämmästyi kovin. Hän ei ollut uneksinutkaan sellaista mahdollisuutta. Dorothyn omistamista koskeva kiista oli sysännyt sellaiset ajatukset kerrassaan syrjään. Mutta mikäpä oikeastaan oli luonnollisempaa? Kreivitär ei ollut vielä kolmeakymmentä täyttänyt ja näytti yhä hyvin viehättävältä.
"Meille tai pikemminkin sinulle", jatkoi sir Ashley, "on vielä mielenkiintoisempaa, että kreivitär nyt tarjoutuu luovuttamaan Dorothyn meille takaisin. Hän on huomannut, kuinka tytön menettäminen on sinua surettanut ja tahtoo koettaa tulla toimeen ilman häntä."
"Se ei tapahdu siitä syystä, ei senvuoksi, että hän haluaisi tehdä minulle palveluksen", virkkoi lady Mottisfont äkkiä. "Syy on varsin helppo arvata."
"No niin, samapa se; kerjäläisen ei sovi olla vaatelias. Syyt ja vaikuttimet eivät liikuta meitä; pääasia on, että sinä saat toiveesi täyttymään."
"Minä en ole enää mikään kerjäläinen", sanoi lady Mottisfont ylpeän salaperäisesti.
"Mitä sinä tarkoitat!"