Mies lupasi suostua kaikkeen. Maria pyysi häneltä lupaa saada palata Englantiin ja ilmoittaa hänen kuolleen kuumetautiin heti heidän Paramariboon saavuttuaan. Marian aikomuksena oli esiintyä surupuvussa synnyinseudullaan, ja hän toivoi, ettei mr Anderling milloinkaan kävisi häntä siellä häiritsemässä — mikä oli sitäkin luonnollisempaa, kun sellainen vierailu voisi johtaa vakaviin oikeudellisiin selkkauksiin.
Mies lupasi mielellään suostua kaikkeen ja olisi epäilemättä tehnyt mitä tahansa hellästi rakastamansa naisen hyväksi — jopa uhrannut oman henkensäkin. Saattaakseen Marian heti täysin riippumattomaan asemaan hän lahjoitti hänelle melkoisen määrän arvopapereita ja jalokiviä (hän näet ei ollut suinkaan liioitellut puhuessaan suuresta omaisuudestaan). Paramaribosta Maria palasi ensimmäisellä laivalla Englantiin. Heidän toisistaan erotessaan mies selitti aikovansa myydä koko maaomaisuutensa ja ryhtyä sovittamaan rikostansa lähtemällä vaeltamaan maita mantereita.
Maria saapui Englantiin kaikella kunnialla, ilmoitti heti maihin astuttuaan sedälleen tulostaan ja saapui tosiaankin hänen luokseen surupuvussa. Kaikki naapurit valittivat surua kuullessaan hänen tarinansa. Ainoastaan sedälleen hän ilmaisi asian oikean laidan ja syyn, jonka vuoksi hän sen muilta salasi. Sillä vaikka Maria olikin viaton, oli hän kuitenkin samalla niin ylpeä, että olisi tuntenut itsensä kovin loukatuksi, jos olisi vähänkään epäilty hänen antaneen pettää itseänsä tai erehtyneen suunnitelmissaan.
Toistaiseksi hän vietti hiljaista elämää setänsä huoneessa ja ajan täyttyessä syntyi hänelle poika. Hän oli kovin arvossapidetty tasaisen ja pidättyvän käytöksensä vuoksi, ja hän voi miehensä luovuttamien varojen nojalla viettää huoletonta elämää talon kylkirakennuksessa tarvitsematta setänsä avustusta. Mutta tietoisuus, ettei hän ollut se, joksi ihmiset häntä luulivat, kiusasi häntä. Usein hän mietti itsekseen: "Mitäpä, jos saisivat täällä tietää hänen vielä elävän ja pääsisivät selville siitä ylpeästä vaikuttimesta, jonka vuoksi olen tahtonut nöyryytystäni salata? Se olisi vielä vaikeammin siedettävissä kuin heti tapahtuva avoin tunnustus — jonka olisin tehnytkin, ellen olisi ajatellut lapseni parasta."
Tällaisten ikäväin mietteitten yhä enemmän häntä ahdistaessa hän tutustui erääseen jalosukuiseen arvon mieheen — lordi Icenway oli hänen nimensä — jonka maatila oli Wintoncesterin tuollapuolen, vastakkaisessa Wessexin kulmassa. Hänen innokkaasti kosiessaan Maria suostui, vaikka lordi oli ruma ja vanhanpuoleinen, sillä hän luuli voivansa uuden avioliiton avulla lujittaa asemaansa nöyryyttävien ilmitulojen varalta. Muutaman kuukauden kuluttua vietettiin häät, Maria suoristi lady Icenway'nä niskaansa ja muutti lapsineen miehensä kartanoon, missä kukaan ei häntä tuntenut.
Vähän aikaa myöhemmin hän selvästi huomasi menetelleensä aivan oikein — tai väärin (riippuen siitä, miltä kannalta asiaa katselee). Saapui näet kirje hänen entiseltä mieheltään Anderlingiltä, nopeasti kyhätty hellä epistola. Oli kenties onni, että se saapui lordi Icenwayn poissaollessa. Anderling ilmoitti, että hänen kehno vaimonsa oli äskettäin kuollut Quebecissä; hän oli matkustanut sinne päästäkseen selville asian yksityiskohdista ja oli ollut mukana onnettoman naisen hautajaisissa. Nyt hän oli rientänyt Englantiin hyvittääkseen Marialle, mitä oli rikkonut. Hän kehoitti vaimoansa tulemaan Southamptoniin, missä hän arveli nousevansa maihin. Marian ei tarvinnut olla lainkaan peloissaan, sillä Anderling oli muuttanut nimeä, eikä kukaan Euroopassa tuntenut häntä. Hänen aikomuksenaan oli naida Maria uudelleen ja asettua asumaan jonnekin Euroopan mantereelle, heidän alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti. Hänen halunsa oli uhrata loppuikänsä Mariansa palvelemiseen sen suuren rakkauden vuoksi, joka yhä asui hänen sydämessään.
Vaikka lady Icenway oli melkoisen maltillinen, herättivät nämä uutiset hänessä suurta levottomuutta. Kuultuaan laivan olevan näkyvissä hän lähti yksinään tulijaa kohtaamaan. Kun he vihdoin seisoivat toistensa edessä, huomasi Maria yhä vallitsevansa Anderlingiä. Viimeksimainitun hurmausvoima sitävastoin oli kokonaan kadonnut. Murehtiessaan Marialle tekemäänsä vääryyttä tuo ennen vapaa ja elämäniloinen mies oli muuttunut ankaran uskonnollisia tapoja noudattavaksi paastoavaksi pyhimykseksi. Saatuaan hänet ensin vannoen vakuuttamaan, että antaisi hänelle täyden hyvityksen (minkä Anderling luuli merkitsevän laillista avioliittoa) Maria ilmoitti hänelle menneensä jo naimisiin erinomaisen, hienosukuisen miehen kanssa, jolla oli laajat tilukset ja joka oli antanut hänelle mieluisan arvonimen.
Tämä tiedonanto sai miesparan kasvot jäykistymään ja hänen sydämensä melkein pakahtumaan. Marian kauneus ja ylväät eleet olivat aikaisemmin vietelleet hänet syntiin, ja nyt, kun tuo kauneus oli täydessä kukoistuksessaan ja menestys oli saanut hänen olemuksensa entistäkin ylväämmäksi, oivalsi Anderling, ettei hän kyennyt tätä hurmausta vastustamaan. Koska hän kumminkin oli luvannut suostua, täytyi hänen myöntyä Marian pyyntöön, jossa toistuivat vanhat vaatimukset: Anderlingin oli matkustettava johonkin vieraaseen maahan koskaan ilmaisematta olemassaoloansa hänen tuttavilleen, miehelleen tai yleensä kenellekään Englannissa sekä jätettävä hänet iäksi rauhaan, koska oli selvää, että hänelle nykyisessä korkeassa asemassaan voisi siitä koitua suurta ikävyyttä.
Anderlingin pää painui. "Entä lapsi — meidän lapsemme?" kysyi hän.
"Hän voi hyvin", vastasi Maria. "Erittäin hyvin."