"Mitäpä tuosta", sanoivat leikkiä laskien hänen ystävänsä (jotka hyvin tiesivät, mitä hän oli tullut sanoneeksi), "mitäpä tuosta? Miksi et ota heitä siinä järjestyksessä kuin he ilmoittautuvat?"

Tuo suututti häntä sitäkin enemmän. Valittaen vieläkin, että oli tullut lausuneeksi nuo varomattomat sanat, hän suostui itsepintaisen sir Johnin ehdotelmiin. Heidät vihittiin kauniina kevätaamuna, suunnilleen siihen aikaan, jolloin sir William parka vihdoinkin huomasi olevansa mahdollinen ja valmistautui kiiruhtamaan kotiin vieraasta hovista vakuuttaakseen lady Penelopelle tunteensa muuttumattomuutta. Englantiin saapuessaan hän heti kuuli murheellisen uutisen.

Jos sir William kärsi siitä äkillisestä päätöksestä, jonka lady Penelope oli tehnyt hänen näennäisen välinpitämättömyytensä vuoksi, niin lady itse kärsi vielä enemmän. Hän näet ei ehtinyt olla kauankaan sir John Gale'in puolisona, kun mies jo pyrki hänelle kostamaan kaikkia niitä vaivoja ja kaikkea sitä ajanhukkaa, mikä hänelle oli kosinnasta aiheutunut. Yhä useammin alkoi sir John tehdä vaimolleen tiettäväksi, ettei pitänyt häntä niiden ponnistusten arvoisena, joihin hänen oli ollut antauduttava hänet saadakseen, eikä niitä pistosanoja ansainneena, joita kilpakosijat olivat samasta syystä hänelle viskelleet. Näitä ja muita yhtä sydämettömiä lausuntoja hän toisteli niin usein, että sai vaimo raukan katkerasti itkemään. Onnistuipa hänen melkein täydellisesti tuhota se iloinen luonnonlaatu, joka oli aikaisemmin ollut tälle reippaalle naiselle ominainen. Vähitellen huomasivat kaikki hänen ystävänsä, että hän oli kovin onneton. Ja kauniin naisen kohtalo näytti sitäkin kovemmalta, kun hänen miehensä, jonka oma talo oli pieni ja vaatimaton rakennus, oli asettunut siihen komeaan kartanoon, jonka ladyn ensimmäinen mies oli jättänyt hänen yksin käytettäväkseen.

Mutta niin ajattelemattomia ovat ystävät, että kun hän salaa uskoi heille huoliaan, he vastasivat iloisesti: "Hyvä Jumala, mitä se haittaa; sinullahan on vielä kolmas odottamassa!" Sellainen sopimaton lausunto herätti hänessä ankaraa närkästystä, ja hän huomautti ystävilleen, ettei niin vakavasta asiasta käynyt leikkiä laskeminen. Kiusallisen selvää oli joka tapauksessa, että lady-raukka olisi mieluummin ollut kolmannen kosijan puolisona, ja monet moittivat kovin hänen liian äkillistä valintaansa. Saatuaan tietää, että hän oli naimisissa, oli sir William palannut vieraille maille eikä hänestä ollut sen koommin kuultu.

Pari kolme kovaa vuotta vietti lady Penelope kurituksessa ja Herran nuhteessa sir Johnin puolisona syvästi valittaen erehdystään ja huokaillen sitä, jonka hän ei uskonut milloinkaan palaavan. Sitten sattui hänen miehensä lievästi sairastumaan. Muutamia päiviä myöhemmin, istuessaan miehensä huoneessa tuijotellen ulos ikkunasta, lady Penelope näki lähestyvän henkilön, joka tuntui hyvin tutulta. Hän vetäytyi pois sairashuoneesta ja näki sir William Hervyn laihana ja uupuneena astuvan portista pihamaalle. Hän meni tulijaa vastaan.

"Minä kuljin Casterbridge'in kautta", virkkoi hän hämillään ja kunnioittavasti, "ja päätin poiketa tiedustelemaan Teidän Armonne vointia. En voinut olla sitä tekemättä", lisäsi hän, "ja samalla tietysti halusin käydä tapaamassa teidän miestänne, vanhaa tuttavaani… Mutta Penelope, sinähän näytät sairaalta ja surulliselta!"

"Sydämeni on kipeä, siinä kaikki", vastasi lady Penelope.

He voivat huomata toisissaan mielenliikutusta, jota ei kumpikaan halunnut ilmaista, ja he seisoivat senvuoksi kauan katsellen toisiaan vaieten, kyynelsilmin.

"Hän ei kohtele sinua hyvin, olen kuullut kerrottavan", sanoi sir
William. "Jumala häntä armahtakoon, jos armahtaminen lie mahdollista!"

"Hiljaa, hiljaa!" kehoitti lady Penelope rauhatonna.