Hän ei voinut mitenkään moittia Bettyä siitä, että hän oli ollut urotyössä osallisena. Hän ei voinut uskoa tytön toimineen vapaaehtoisesti. Haluten kovin tietää, kuinka Betty voi, hän lähetti uskollisen palvelijansa Tupcomben Eversheadin kylään, joka sijaitsee aivan lähellä King's-Hintockia, sovittaen matkan siten, että Tupcombe saapui perille pimeän suojassa. Lähetti, jolla ei ollut yllään livereitä, ei herättänyt kenenkään huomiota istuutuessaan "Sian ja Tammenterhon" majatalon uuninloukkoon.
Ravintolavieraitten keskustelu koski tietenkin vereksintä uutista — äsken solmittua avioliittoa. Tupakoiva kuuntelija sai tietää, että mrs Dornell oli pari päivää sitten palannut tyttärineen King's-Hintockiin, että Reynard oli lähtenyt mannermaalle ja että Betty oli lähetetty takaisin kouluun. Neitonen ei ollenkaan käsittänyt asemaansa Reynardin lapsipuolisona — niin kerrottiin — ja vaikka juhlalliset vihkimismenot olivatkin aluksi häntä säikähdyttäneet, hän piankin toipui havaitessaan ettei hänen vapauttaan millään tavoin rajoitettu.
Senjälkeen alkoivat Dornell ja hänen vaimonsa säännöllisesti lähettää tietoja toisilleen. Jos viimeksimainittu oli aikaisemmin ollut vaatelias, niin hän nyt esiintyi sitä sopuisampana. Mutta hänen talonpoikaismainen, suorasukainen, kiukkuinen miehensä pysytteli yhä loitolla. Pyrkien pääsemään sovintoon — saamaan anteeksi sotajuonensa — ja sitäpaitsi vilpittömästi haluten hellyydellään lievittää miehensä surua hän vihdoin saapui hänen ovelleen Falls-Parkiin.
He olivat viimeksi nähneet toisensa sinä riitaisena yönä, jonka jälkeen rouva matkusti Lontooseen ja herra sen johdosta sairastui. Viimeksimainittu oli kovin muuttunut. Kasvot olivat ilmeettömät kuin nuken, ja vielä huolestuttavampaa oli, että hän asusti yhdessä ainoassa huoneessa runsaasti nautiskellen sellaisia virvokkeita, jotka lääkäri oli häneltä ehdottomasti kieltänyt. Selvää oli, ettei sopinut sallia hänen jatkavan tätä mieletöntä elintapaa.
Rouva siis osoitti myötätuntoa, pyysi anteeksi ja hyvitteli Mutta vaikka he tästä päivästä lähtien eivät olleetkaan enää niin vieraita kuin ennen, tapasivat he kuitenkin toisiansa vain sattumalta, sillä Dornellin päämaja sijaitsi edelleenkin Fallsissa.
Niin kului kolme neljä vuotta. Sitten saapui rouva eräänä päivänä tavallista iloisempana ja ilmoitti lyhyesti, että Bettyn koulunkäynti oli päättynyt; hän oli palannut kotiin ja oli pahoillaan, kun isä oli poissa. Hän oli pyytänyt äitiänsä viemään perille terveiset: "Pyydä isää tulemaan takaisin rakkaan Bettynsä luo."
"Ah! Hän on varmaan kovin onneton!" virkkoi Squire Dornell.
Hänen vaimonsa oli vaiti.
"Se kirottu naimisliitto!" jatkoi Squire.
Vieläkään ei hänen vaimonsa ryhtynyt väittämään vastaan, sanoihan vain ystävällisesti: "Hän on pihalla vaunuissa."