No, hän oli päässyt jaloilleen taas, oli katsonut asioita silmiin, punninnut kaikkea rauhallisesti, järjestänyt asiat ja pitänyt puoliaan… mutta silloin, kesken pikaviestejä, kirjeitä, laskelmia, oli häntä vielä kohdannut tämä, että Grünlich, hänen tyttärensä mies, oli tullut maksukyvyttömäksi ja pyysi nyt pitkässä, sekavassa ja sanomattoman surkeassa kirjeessä apua, pyysi ja rukoili sataa tai sataakahtakymmentätuhatta markkaa! Konsuli oli ilmoittanut asiasta lyhyesti, päällisin puolin ja varoen puolisolleen, oli vastannut kylmästi ja virallisesti tahtovansa tavata herra Grünlichiä yhdessä tämän mainitseman pankkiiri Kesselmeyerin kanssa edellisen asunnossa ja oli matkustanut.
Tony otti hänet vastaan salongissa. Hän nautti siitä, että saattoi ottaa vastaan vieraansa tuossa ruskeasilkkisessä salongissa, ja koska hänellä oli juhlallinen tunne tilan vakavuudesta, joskaan ei selvää käsitystä asiasta, ei hän tehnyt poikkeusta isäänsäkään nähden. Hän oli kaunis, terveen ja vakavan näköinen ja oli puettu vaaleanharmaaseen kellohihaiseen vannepukuun, jonka rintamus ja hihansuut olivat koristetut pitseillä; kaula-aukossa säihkyi pieni timanttikoru.
»Hyvää päivää, isä, viimeinkin saan taas nähdä sinut! Miten äiti jaksaa?… Oletko saanut parempia tietoja Tomista?… Ota toki päällysvaatteet yltäsi, istu, ole hyvä, rakas isä!… Etkö tahdo peseytyä hiukan matkan jälkeen? Olen panettanut kuntoon yläkerran vierashuoneen sinua varten… Grünlichkin pukeutuu parastaikaa…»
»Älähän nyt, lapsi; minä odotan häntä täällä alhaalla. Kai sinä tiedät, että minä olen tullut neuvottelemaan miehesi kanssa eräästä hyvin, hyvin tärkeästä asiasta, rakas lapseni. Onko herra Kesselmeyer täällä?» »On, isä, hän istuu orvokkihuoneessa katsellen albumia…»
»Missä Erika on?»
»Ylhäällä lastenkamarissa Thinkan kanssa, hän voi hyvin. Hän kylvettää nukkeaan… ei tietenkään vedessä… se on vahanukke… hän on vain kylvettävinään…»
»Tietysti.» Konsuli veti henkeä ja jatkoi: »En saata otaksua, että sinä tietäisit… että miehesi olisi ilmoittanut sinulle asemasta…»
Konsuli oli vaipunut nojatuoliin, jollaisia oli suuren pöydän ympärillä, Tony taas istuutui hänen eteensä pienelle istuimelle, jonka muodosti kolme toistensa päälle kulmittain asetettua silkkityynyä. Konsulin oikean käden sormet leikittelivät varoen Tonyn kaulatimanteilla.
»Ei, isä», vastasi Tony, »minun täytyy tunnustaa, etten tiedä mitään. Hyvä jumala, minä olen tyhmä kuin hanhi, tiedätkös, en minä ymmärrä sellaisia! Satuin äskettäin kuulemaan jonkun verran Kesselmeyerin puhuessa Grünlichin kanssa… Lopuksi minusta tuntui kuin herra Kesselmeyer olisi taas tehnyt pelkkää pilaa… hän puhuu aina niin hullunkurisesti. Pari kertaa kuulin sinun nimesi…»
»Kuulit minun nimeni? Missä yhteydessä?»