»Mitä useampi kokki, sen huonompi soppa, sanotaan, mutta te kyllä saatatte häpeään tuon puheenparren!» sanoi konsuli Kröger. »Ja nyt me kai sitten käymme läpi asiat, lapsukaiset. Minun tehtäväni on ainoastaan valvoa holhokkini etua; muu ei minuun kuulu. Onko sinulla testamentin jäljennös täällä. Bethsy? Ja sinulla. Tom, pieni arviolasku?»
»Se minulla on päässäni», sanoi Thomas ja alkoi selvittää asiain tilaa nojaten tuolinsa selkään ja katsoen maisemahuoneeseen päin.
Asia oli sellainen, että konsulin jälkeen jättämä omaisuus oli suurempi kuin kukaan oli luullut. Hänen vanhimman tyttärensä myötäjäissumma oli tietenkin mennyt hukkaan ja bremeniläisen vararikon tuottama tappio vuonna viisikymmentäyksi oli ollut kova isku. Myöskin vuosi neljäkymmentäkahdeksan sekä kuluva vuosi, vuosi viisikymmentäviisi levottomuuksineen ja melskeilleen olivat tuottaneet vahinkoa. Mutta Buddenbrookien osuus Krögereiden jälkeenjääneeseen omaisuuteen, joka teki kaikkiaan 400 000 markkaa, oli kokonaista 300 000, kun taas Justus oli käyttänyt jo edeltäkäsin suuret määrät perinnöstään. Ja vaikka Johann Buddenbrook oli kauppamiesten tapaan aina valitellut huonoja asioita, oli vahinkojen vastapainona kuitenkin viidentoista vuoden tuottama voittopuoli, 30 000 taaleria. Kokonaisomaisuus oli siis, kiinteistöjä lukuunottamatta, pyörein luvuin laskettuna 750 000 markkaa.
Ei edes Thomakselle konsuli ollut ilmoittanut omaisuuden koko määrää. Konsulitar otti vastaan tiedon hillitysti, Tony katsoi eteensä herttaisen, arvokkaan ja mitään ymmärtämättömän näköisenä, silmien kuitenkin ilmaistessa levotonta epäilystä. Onko se paljon? Hyvinkö paljon? Olemmeko me nyt rikkaita?… Herra Marcus hieroi käsiään hitaasti ja hajamielisesti, ja konsuli Kröger näytti ikävystyneeltä. Mutta Thomaksessa herätti hänen lausumansa luku hermostunutta, kiihkeätä ylpeyttä, joka vaikutti melkein alakuloisuudelta.
»Meillä olisi pitänyt aikaa sitten olla miljoona!» sanoi hän kiihtymyksestä pusertuneella äänellä, kädet vavisten… »Isoisällä oli parhaina aikoinaan jo 900 000… Ja sen jälkeen on ollut niin paljon ponnistusta, menestystä, niin monta hyvää kauppaa! Lisäksi äidin myötäjäiset ja äidin perintö! Mutta nuo ikuiset heilahtelut… Se kuuluu asian luontoon, Jumala paratkoon; antakaa anteeksi, että tällä hetkellä puhun vain liikkeen kannalta enkä perheen… Myötäjäiset, Gotthold-sedälle ja Frankfurtiin menneet summat, kaikki nuo sadattuhannet, jotka on täytynyt luovuttaa liikepääomasta… Ja kauppahuoneen päämiehellä oli vain kaksi sisarusta… No niin, kyllä meille nyt hommaa, Marcus!»
Toiminnan, voiton ja vallan halu, tahto taivuttaa onni jalkojensa juureen välkähti lyhyen hetken hänen silmissään. Hän tunsi itsessään kaikkien odottavat katseet, tunsi miten kaikki uskoivat hänen voivan korottaa heidän vanhan sukunsa mainetta tai ainakin pysyttää sen ennallaan. Pörssissä oli häntä kohtaava kaikkialla vanhojen, hyväntahtoisten kauppamiesten epäilevät ja hieman ivalliset syrjäkatseet, jotka utelivat: »Luistavatko asiat, poikaseni?» Ja hän vastasi ajatuksissaan: »Kyllä minä panen ne luistamaan…»
Friedrich Wilhelm Marcus hieroi miettivästi käsiään, ja Justus Kröger sanoi:
»Pysy vain tyynenä, Tom! Ajat eivät enää ole samat kuin isoisäsi ollessa Preussin hallituksen hovihankkijana —.»
Nyt syntyi perinpohjainen keskustelu testamentin tärkeämmistä ja vähäisemmistä määräyksistä, joihin konsuli Kröger hyväntuulisena yhtyi puhellen Thomaksesta aivan kuin »hänen majesteetistaan», nyt hallitusistuimella olevasta ruhtinaasta. »Varastokiinteistö pysyy perityn tavan mukaan kruunun omaisuutena», hän lisäsi.
Muutoin määrättiin testamentissa, että kaikki oli pysytettävä mahdollisuuden mukaan jakamattomana, että rouva Elisabeth Buddenbrook oli oleva periaatteellisesti ainoa perillinen ja että koko omaisuus oli säilyvä liikkeessä, jonka liikepääomaan herra Marcus ilmoitti liittävänsä osakkaana 120 000 markkaa. Thomakselle oli varattu toistaiseksi yksityisomaisuudeksi 50 000 markkaa, samaten Christianille, siltä varalta, että tämä perustaisi oman liikkeen. Justus Kröger otti innokkaasti osaa asiaan seuraavan kohdan tullessa esille: »Hellästi rakastetun nuorimman tyttäreni Klaran myötäjäissumman määrääminen, siinä tapauksessa, että hän menisi naimisiin, jääköön hellästirakastetun vaimoni harkinnan varaan»… »Sanokaamme esimerkiksi 100 000», ehdotti Justus Kröger oikaisten itsensä, nostaen jalan polvensa yli ja kiertäen molemmin käsin lyhyitä harmaita viiksiään. Hän oli sulaa autiutta. Mutta summa määrättiin 80 000 markaksi.