He olivat tulleet kylään, pienen talon edustalle, jossa oli leipuripuoti. Melkein tietämättään olivat he jääneet seisomaan, ja melkein huomaamattaan olivat he nähneet Erikan, Idan, konsulittaren, Thomaksen ja Gerdan katoavan naurettavan pienestä puodinovesta sisään syvään kumartuen. Niin syvään vaipuneet he olivat keskusteluunsa, vaikka siinä ei ollut tähän asti kosketeltu muuta kuin turhia ja typeriä asioita.
Heidän vieressään oli aita, ja sen vierellä oli pitkä, kaita kukkapenkki, jossa kasvoi pari resedaa ja jonka mehevää mustaa multaa rouva Grünlich kaivoi tavattoman innokkaasti päivänvarjon kärjellä, maahan katsoen ja hiukan palavissaan. Herra Permaneder. jonka höyhenellä varustettu hattu oli soljunut otsalle, seisoi aivan hänen vieressään ottaen silloin tällöin osaa kukkapenkin mullitukseen keppinsä nenällä. Hänenkin päänsä painui alas; mutta hänen siniset, vetiset silmänsä, jotka olivat käyneet kirkkaiksi ja hiukan punaisiksi, katsoivat alta kulmain nöyrän, huolestuneen ja jännitetyn näköisinä rouva Grünlichiin, saman ilmeen riippuessa hänen hylkeenviiksissään…
»Ja nyt te kai pelkäätte kauheasti», hän sanoi, »ettekä tahdo enää koskaan yrittää uudestaan, vai kuinka, rouva Grünlich…?»
»Miten taitamatonta!» ajatteli Tony. »Täytyykö minun nyt myöntää se todeksi?»… Hän vastasi: »Kyllä, herra Permaneder, tunnustan suoraan, että minusta olisi vaikeata antaa toisen kerran myöntymykseni koko elämän ajaksi, sillä minulle on opetettu, että se on hirveän vakava askel… siihen tarvittaisiin varma takuu siitä, että kysymyksessä oleva mies olisi todella kunnollinen, jalo ja läpihyvä…»
Nyt uskalsi toinen kysyä, pitikö rouva Grünlich häntä sellaisena miehenä, johon Tony vastasi: »Pidän, herra Permaneder, pidän teitä sellaisena.»
Sitten seurasi vain pari lyhyttä, hiljaa lausuttua sanaa, joihin sisältyi kihlautuminen ja herra Permanederille lupa kääntyä kotiin tultua konsulittaren ja Thomaksen puoleen…
Toisten seuran jäsenien tullessa ulos puodista suuret piparpähkinäpussit kädessä antoi konsuli katseensa hipua hienotunteisesti noiden kahden yli, sillä he olivat ankarasti hämillään: Herra Permaneder ei koettanut sitä salata; Tony taas peitti sen majesteettisen arvokkuuden verhoon.
Kiiruhdettiin vaunujen luo, sillä taivas oli mennyt pilveen ja alkoi pisaroida.
* * * * *
Kuten Tony oli olettanut, oli hänen veljensä heti herra Permanederin ilmestyttyä taloon hankkinut tarkat tiedot vieraan asemasta, mikä oli antanut sen tuloksen, että X. Noppe. & Comp. oli pienehkö, mutta taattu liike, joka, ollen yhteistoiminnassa herra Niederpaurin johtaman Panimoyhtiön kanssa, tuotti hyvää voittoa, ja että herra Permanederin osuus, kun siihen liitettäisiin Tonyn myötäjäissumma, 17000 taalaria, riittäisi turvattuun porvarilliseen elämään ilman ylellisyyttä. Konsulitar tiesi asiasta, ja perinpohjaisen keskustelun jälkeen, johon ottivat osaa hän, herra Permaneder, Antonie ja Thomas, järjestettiin kihlauspäivän iltana hankaluuksitta kaikki kysymykset, myöskin pikku Erikaa koskeva puoli. Herra Permaneder suostui liikutettuna morsiamensa toivomukseen, että tyttö otettaisiin mukaan Müncheniin.